Puheenjohtajamme Mikko Turku kirjoitti edellisessä lehdessä eläinlääkärin ammatillisesta identiteetistä ja sen muotoutumisesta. Koen jotenkin luontevaksi jatkaa samaa teemaa sivuten ja kirjoittaa asiasta, josta me niin kovin usein puhumme ja joka herättää meissä paljon ajatuksia ja tunteita – kollegiaalisuudesta. Uskon, että muuttuvassa työelämätilanteessa tätä keskustelua tarvitaan. Nyt ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

Kollegiaalisuus on yksi eläinlääkärin ammatillisen identiteetin tukijaloista. Opiskelujen alussa kollegiaalisuuden käsitettä oli vaikea ymmärtää, eihän kollegiaalisuutta voi selittää yhdellä tai edes kahdella lauseella. Jossain vaiheessa opintojen edetessä sana kollega löysi vähitellen merkityksen. Silti vastavalmistuneena keltanokkana tuohon sanaan sisältyi vertaisajattelun lisäksi paljon kunnioitusta, ylöspäin katsomista ja joskus jopa ripaus pelkoakin. Kollegiaalisuus-sanan merkityksen syvällinen ymmärtäminen on ainakin omalla kohdallani vienyt vuosia, ja siihen on vaadittu oman ammatillisen identiteetin kehittymistä ja ammatillisen itsetunnon löytymistä.

Mitä se kollegiaalisuus sitten mielestäni oikeasti on? Kollegiaalisuus on vertaistukea. Sitä, että suhtaudun kollegaan kollegana – ihmisenä, jolla on sama koulutus kuin minulla. Hänellä on myös lain edessä samat oikeudet diagnoosin tekemiseen ja hoidosta päättämiseen – omassa elämässäni kollegiaalisuus yleensä koskettaa jollakin tavalla kliinistä potilastyötä. Koska kollega on saman alan ihminen, vertainen monella tavalla, tulee kollegaa aina kuunnella ja kohdella arvostaen sekä ymmärtäen. Arvostava kohtelu tarkoittaa, ettei kollegaa tule koskaan ylenkatsoa tai vähätellä.

Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun kollega on onnistunut toheloimaan touhuissaan, sillä sille kollegalle se on se hetki, jolloin tuki on enemmän kuin tärkeää. Muistan tämän vuoden alussa puhelun naapuriklinikan kollegan kanssa. Kuluva alkuvuosi oli ollut itselleni monin tavoin ammatillisesti haastava. Muutaman potilaan kanssa oli ollut odottamattomia vaikeuksia. Mietin tätä asiaa, valvoin öitä ja ajatus kulki samaa ympyrää uudelleen ja uudelleen. Lyhyt keskustelu paljon kirurgiaa tekevän kollegan kanssa sai kehänkiertoni pysähtymään. Kyllä muillekin sattuu ja tapahtuu. Joskus on enemmän kuin tärkeää kuulla tämä toiselta ihmiseltä – siltä kollegalta.

Kollegiaalisuuteen sisältyy tärkeä asia, joka vaatii pohdintaa nykyisessä muuttuvassa työelämätilanteessa. Muuttuvalla työelämätilanteella viittaan alan ketjuuntumiseen, omistajuuden siirtymiseen pääomasijoittajille ja kiristyvään kilpailutilanteeseen alallamme. Maaliskuun puolivälissä juhlittiin Suomen Eläinlääkäripraktikot ry:n 60-vuotispäiviä Tampereella, ja kollega Ruotsista Marjaana Alaviuhkola puhui yrittäjyydestä ja muutoksista eläinpraktiikkakentässä. Hän mietti puheessaan ketjuuntumisen vaikutuksia siihen, miten eläinlääkärit jakavat keskenään oppeja ja uusinta tietoa. Itse ajattelen, että tämä on yksi kollegiaalisuuden ydinasia, johon meistä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa.

Kollegiaalinen toiminta käsittää tiedon avoimen jakamisen. Markkinatalouden viedessä alaamme eteenpäin on tärkeää sisäistää, että tiedolla ja uusilla opeilla ei tulisi kilpailla. Tietoa tulee jakaa eikä jälkikäteen kommentoida, mikä meni pieleen. Kilpailemme keskenämme sillä, miten kohtaamme asiakkaan, minkälaista palvelua tarjoamme, minkälainen on asiakaskokemus – mutta kun keskustelemme uusista tavoista tehdä tai uusista hoitomuodoista, ei kynttilää pidä pistää vakan alle. Näitä keskusteluja tulee myös vaalia. Kollegoja neuvotaan ja autetaan, huolimatta siitä, kenen työnantajan palveluksessa sattuu olemaan. Ammattikuntana meillä on velvollisuus pitää huolta asiantuntijaroolistamme, ammatillisesta autonomiastamme ja mahdollisuudesta kollegiaalisuuden edistämiseen. Tätä ei voi markkinatalous ohjata.

Moni kollega on viime aikoina esittänyt, niin Flutteri-keskusteluissa kuin kahden kesken, huolensa kollegiaalisuuden puolesta. Koemme usein, että kollegiaalisuus ei ole enää sitä, mitä se oli ennen. On totta, maailmamme muuttuu. Kaiken keskellä olisi kuitenkin tärkeää muistaa, että kollegiaalisuus on ennen kaikkea sitä, minkälaiseksi itse sen luomme. Kollegiaalisuus on huolenpitoa, hyväksyntää ja arvostusta. Tämä lähtee meistä jokaisesta itsestämme. Ainoa tapa lisätä kollegiaalisuutta, on olla itse hyvä kollega ja toimia kaikissa elämän käänteissä kollegiaalisuutta vaalien.

Suvi Heinola

Kirjoittaja eläinlääkäri Suvi Heinola toimii Suomen Eläinlääkäriliiton hallituksen varapuheenjohtajana.