Eläinlääkärilehti 5/2023

Hallitusohjelma mahdollistaa kunnaneläinlääkärien siirtymisen hyvinvointialueille

Parlamentaarinen selvitys (VM julkaisuja 1:2021) suositti ympäristöterveydenhuollon ja samalla sen osana toimivan eläinlääkintähuollon siirtämistä hyvinvointialueille. Eläinlääkäriliitto ajoi tätä osaksi hallitusohjelmaa. Kunnaneläinlääkärijärjestelmää ei kuitenkaan mainita uudessa hallitusohjelmassa ja liitossa on pohdittu, mikä on asian laita.

SOTE-palveluiden kehittämisessä keskitytään palvelureformiin. Hallitus perustelee päätöstä muun muassa sillä, että ajanmukaiset tavat palveluiden tuottamisessa tukevat sekä alueen asukkaiden palveluiden saatavuutta ja palveluista saatua kokemusta, että alueen mahdollisuuksia toteuttaa palvelut kustannusvaikuttavasti.

Uusi eläinlääkintähuoltolaki tullee voimaan vuoden 2024 aikana. Lakiin kirjattu kunnaneläinlääkärijärjestelmä ei nykyisellään toimi optimaalisesti. Eri alueiden tarpeiden huomioiminen on haasteellista, koska yleisimmin kunnat tai kuntayhtymät ovat erilaisia. Kunnissa on haasteita lisäävä eläinlääkäripula ja erityisesti päivystyksen järjestäminen on vaikeaa.

Uudessa laissa muutostarve on tunnistettu: kunnaneläinlääkärijärjestelmän toteuttamiselle on annettu väljyyttä. Siksi työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa voidaan kehittää uudenlaisia, työelämän tarpeiden ja työvoiman saannin kannalta nykyisiä tarkoituksenmukaisempia palkka- ja työaikaratkaisuja.

Uudistus sopii hallituksen SOTE-palveluiden reformin tavoitteisiin. Hallitusohjelman kuntapolitiikka-otsikon alla oleva kirjaus on nostattanut huolta: kuntien tehtäväkentän vakiinnuttamiseksi kuntien tehtäviä ei siirretä hyvinvointialueille hallituskauden aikana. On pohdittu laajasti, estääkö kirjaus ympäristöterveydenhuollon siirron hyvinvointialueille ja pitäytymisen entisessä, tai onko tarvetta luoda oma alueellinen sovellus. Tulkitsemme, että kirjaus ei tarkoita tätä, koska kunnaneläinlääkärijärjestelmän kehittämisessä uuden lain suuntaisesti ei ole kyse kuntien tehtävien vakiinnuttamisesta, vaan toiminnot on järjestettävä uudella tavalla. Mielestämme ympäristöterveydenhuollon siirtäminen hyvinvointialueille saa vahvistusta hallitusohjelman luvusta 2.7. Siellä on kirjaus, jonka mukaan hallitus sitoutuu rahoittamaan täysimääräisesti hyvinvointialueille asetettavat mahdolliset uudet tehtävät tai niiden laajennukset tai keventämään tehtäviä vastaavasti.

Liitto tavoittelee edelleen kunnaneläinlääkärijärjestelmän siirtoa hyvinvointialueille vuoden 2026 alusta eikä lähde sorvaamaan uusia rinnakkaisia hallintokokonaisuuksia. Toimintojen siirto hyvinvointialueille on paras ratkaisu, kun pyrkimyksenä on saavuttaa tehokkaampi ja tasalaatuisempi eläinlääkintähuolto koko Suomessa.

Toimintojen siirtämisestä ei aiheudu valtiolle merkittäviä kuluja: Kunnaneläinlääkärien lakisääteisiin tehtäviin kuuluu eläinten hoidon ohella paljon valvontatyötä, joka on jo osin valtion kustantamaa. Suuremmilla alueilla valvonnan kustannusten nousu on hallittavampaa ja on mahdollista ohjata valvontaa yhdenmukaisempaan suuntaan. Kunnaneläinlääkärien potilastyö laskutetaan pääasiassa eläinten omistajilta, joten kustannuksia ei aiheudu juurikaan hyvinvointialueille.

Uuden lain jalkauttaminen ja liiton vaikuttamistyö alkoi elokuussa, kun tapasimme liiton puheenjohtajan Mikko Turkun kanssa uuden maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin ja ministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallion. Lisäksi liitto on koonnut työryhmän, joka selvittää uuden eläinlääkintähuoltolain käytännön toimeenpanoa. Ministeriöstä neuvotteleva virkamies Kaisa Hakulin ja lainsäädäntöneuvos Johanna Wallius ovat asiantuntijoina kuultavina liiton työryhmässä syksyllä.

Karola Baran

Suomen Eläinlääkäriliiton toiminnanjohtaja