Mentorointiohjelma

 

Eläinlääkäriliitto järjestää nuorten eläinlääkärien mentorointiohjelman toista kertaa vuonna 2024. Ohjelmalla halutaan vastata työelämän murroksen haasteisiin ja edistää eläinlääkärien työssäjaksamista. Eläinlääkärien mentorointia ei ole aikaisemmin järjestetty, vaikka se onkin jo vakiintunut käytäntö monilla muilla aloilla. Esimerkiksi lääketieteen opiskelijoiden ja nuorten lääkärien keskuudessa mentorointia järjestetään Suomessa runsaasti ja sillä on havaittu olevan positiivinen vaikutus työssä jaksamiseen.

Mitä mentorointi on? 

Mentorointi voidaan määritellä monin tavoin ja sen muoto vaihtelee sen tarkoituksen tai osallistujien mukaan. Mentorointi kehittää aktorin taitoa reflektoida työskentelyään ja saada tukea ammatillisessa kasvussa. Mentoroitava (aktori) asettaaomat tavoitteensa, joita kohti tapaamisissa kuljetaan. Aktorin tavoite voi olla esimerkiksi selkeyttää omia urasuunnitelmia, tai pohtia omaa tapaa työskennellä eläinlääkärinä. Mentorointi on erinomainen tapa vahvistaa kollegiaalisuutta ja siirtää hiljaista tietoa kokeneilta tekijöiltä nuorille kollegoille.

Vaikka tapaamisissa keskustellaankin eläinlääkärin työstä, mentorointi ei ole työhön perehdyttämistä tai potilastapauksista konsultointia, joille on myös omat paikkansa työelämässä. 

Mentorointi on määräaikaista ja toteutetaan pienryhmissä etäyhteyksien avulla.

Eläinlääkäritkin tarvitsevat mentorointia

Praktiikkaan siirtyminen on merkittävä ja usein jännittävä vaihe eläinlääkärin työuralla. Mentorointiohjelma perustettiin tukemaan opiskelijoiden kasvua uuteen rooliin eläinlääkärinä. Praktiikkauran alussa nuori eläinlääkäri kohtaa esimerkiksi asiakastilanteita ja eettisiä kysymyksiä, joihin voidaan etsiä ratkaisuja mentoritapaamisissa. Praktiikassa kokeneelta eläinlääkäreiltä mentoroitava saa ohjelman myötä niin sanottua "hiljaista tietoa", jota eläinlääkärin peruskoulutuksessa ei opeteta. 

Mentoritkin hyötyvät mentorointiin osallistumisesta. Siinä missä aktori saa tärkeää tukea uran alussa, mentori kehittää vuorovaikutustaitojaan, edistää alan kollegiaalisuutta ja käänteismentoroinnin kautta löytää uusia näkökulmia keskusteltuihin aiheisiin.

Mentorit saavat perehdytyksen uuteen tehtäväänsä ja tukimateriaalia tapaamisten järjestämiseen.


Mentoriksi voi hakea

  • Eläinlääkäriliiton jäsen
  • Laillistettu eläinlääkäri
  • Kokemusta praktiikassa työskentelystä vähintään oman kandikesän ajalta

Mentoreilta ei edellytetä aikaisempaa kokemusta mentoroinnista, sillä ennen tapaamisten alkamista heille järjestetään perehdytystilaisuus. Mentorit saavat käyttöönsä materiaalipankin, joka sisältää luentoja ja tarjoavat tukea tapaamisten järjestämiseen. Mentorin tärkein ominaisuus on into jakaa neuvoja ja tukea nuorille kollegoille. 

Vuoden 2024 mentorien ilmoittautuminen on päättynyt, seuraavista kausista tiedotamme taas verkkosivuillamme ja muissa kanavissa.

Mentoroitavaksi (aktoriksi) voi hakea

  • Eläinlääkäriliiton jäsen
  • 5. tai 6. vuoden eläinlääketieteen opiskelija

Kauden 2024 starttipäivä järjestetään Helsingissä lauantaina 23. maaliskuuta

Mentoroitavien (aktorien) ilmoittautuminen kaudelle 2024 on auki 29.2. asti:

Aktorien ilmoittautumiseen