Nuorten duuni-info 1.11. saakka

Akava, SAK ja STTK jatkavat kesäduunari-infon kaltaista nuorten työelämäneuvontaa myös syksyllä 2013. Nuorten duuni-info -palvelu on toiminnassa seitsemän viikkoa 16.9.–1.2013.

Infosta saa maksutta tietoa työelämän perusasioista puhelimitse, sähköpostilla ja verkkosivujen kautta. Neuvontaa annetaan arkisin kello 9–15 ja neuvojana toimii oikeustieteen ylioppilas Juha Koskinen.

Nuorten duuni-info on osa Ylen Nuorille. Nyt! -kampanjaa 28.8.–4.11.2013. Kampanjan kohderyhmä ovat 15–25-vuotiaat syrjäytymisuhan alla olevat nuoret ja sen tavoitteena on saada 3 000 nuorta töihin tai aloittamaan opinnot. Lisäksi kampanja tavoittelee nuorille 10 000 uutta yritysten tarjoamaa työmahdollisuutta ja 2 000 uutta aikuista tukihenkilöä.

Nuorille. Nyt! -kampanjalla on oma verkkopalvelu, joka aukeaa elokuun lopussa. Lisäksi kampanja näkyy kaikilla Ylen kanavilla ja välineissä TV1:stä YleX:ään.

SAK:n, STTK:n ja Akavan lisäksi Ylen Nuorille. Nyt! -kampanjaan osallistuvat muun muassa Sitra, Pelastakaa Lapset ry, alueelliset yrittäjäjärjestöt ja 4H.

Palveluun tästä.