Eläinlääkärilehti 3/2022

Vaikuttamista ruudun takaa

Ensimmäinen kauteni valtuuskunnan jäsenenä alkaa tulla päätökseen.

Valtuuskunnan kausi, kuten elämämme aika muutenkin, on ollut poikkeuksellinen. Kukaan ei varmaan aavistanut keväällä 2020 pandemian kestoa. Valtuuskuntakausi kuluikin nopeasti, suurimmaksi osaksi ruudun takana etäkokouksen asetuksia säätäen sekä mukavaa istuma-asentoa etsien.

Uutena valtuuskunnan jäsenenä jännitin, kuinka integroituminen valtuuskuntatyöskentelyyn onnistuisi etäaikana – Teams-kokoustaminen ei korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta ja tärkeät epämuodolliset keskustelut kollegoiden välillä jäävät minimiin. Huoleni oli turha, sillä viime syksynä pääsimme vihdoin kokoontumaan kasvokkain ja oloni ei ollut lainkaan ulkopuolinen. Etätyöskentelyaika on opettanut arvostamaan ihmisten kohtaamista. Kollegoiden kohtaaminen onkin minulle yksi tekijöistä, joka tekee valtuuskuntatyöskentelystä niin merkityksellistä.

Etäkokouksista huolimatta valtuuskunta on ollut kuluneella toimikaudellaan aktiivinen. Tällä kaudella valtuuskunnan jäsenistä jopa kolmasosa oli uusia. Kokeneemmat jäsenet ovat ottaneet uudet jäsenet hyvin vastaan ja keskustelu on ollut hyvin avointa sekä dynaamista. En varmaan ikinä kyllästy ammattikuntamme monipuolisuuteen ja lakkaa ihastelemasta eri työsektoreiden eläinlääkärikollegojen viisaita ja omaa ymmärrystä avartavia keskustelunaloituksia sekä mielipiteitä. Kuten monet tietävät, ylettyy tämä dialogi myös valtuuskunnan ulkopuolelle. Erilaisista asioista keskusteleminen, muiden mielipiteiden kuuntelu ja niistä oppiminen koskettaa meitä jokaista työpaikoillamme ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa päivittäin. Aistin myös, että etätyöajan jättämä sosiaalisten kontaktien vaje on tehnyt meistä parempia kuuntelijoita. Kiitokset siis kollega juuri sinulle, että keskustelet ja kuuntelet.

Ihailtavaa valtuuskuntatyöskentelyssä on, että eriävistä mielipiteistä huolimatta valtuuskunnan kokouksissa tähdätään kaikkien eläinlääkärisektoreiden yhteisen edun ja hyvinvoinnin saavuttamiseen. Yksi valtuuskuntaa puhuttaneista teemoista on ollut eläinlääkäreiden, erityisesti nuorten kollegojen, jaksaminen. Eläinlääkäriliiton nuorille eläinlääkäreille tekemä kysely loka- ja marraskuussa 2021 paljasti, että työn kuormittavuus ja töistä huonosti palautuminen ajaa nuoria eläinlääkäreitä osa-aikais- ja pätkätöihin. Osa-aikaisen työn osuuden toivottaisiin olevan jopa suurempi, jos palkkataso mahdollistaisi siirtymän. Haasteeksi koettiin myös uran alkuvaiheessa tarvittavan tuen saaminen sekä palkkataso tietyillä sektoreilla. Nuorena eläinlääkärinä voin omalta osaltani ja nuorten kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella, vahvistaa kyselyn havaintoja.

Seuraavalla valtuuskunnalla riittääkin työtä eläinlääkäreiden jaksamiseen sekä työelämän murrokseen liittyvien kysymysten ratkaisemisessa. Vaikka nuoret kollegat eivät pitäisi ammattiliittoon kuulumista itsestään selvänä, on itsestään selvää, että mikään muu liitto ei edistä nimenomaan eläinlääkärien asioita. Eläinlääkäreiden järjestäytymisasteen ja yhtenäisyyden tunteen säilyttäminen onkin avainasemassa ammattikuntamme etujen ajamisessa.

Syksyllä on edessä oman liittomme valtuuskuntavaalit, jotka järjestetään toista kertaa sähköisenä. Haluaisin muistuttaa, että Eläinlääkäriliiton valta kuuluu sen jäsenille: äänestämällä vaikutat liiton korkeimman päättävän elimen kokoonpanoon. Tähän kokoonpanoon mahtuu aina myös uusia edustajia. Kannustan teitä kaikkia, joilta löytyy edes pieni kipinä eläinlääkärikunnan tulevaisuuden asioiden vaikuttamiseen, asettumaan ehdolle tulevissa vaaleissa!

Venla Johansson
Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan ja koulutusvaliokunnan jäsen, väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa, elintarvikehygienian ja ympäristöterveyden osastolla.