Valtion kaksivuotinen virka- ja työehtosopimus on hyväksytty

Valtion kaksivuotinen virka- ja työehtosopimus hyväksyttiin torstaina 23. helmikuuta. Palkat nousevat sopimuskaudella yhteensä keskimäärin 6 prosenttia. Molempien vanhempien palkallinen vanhempainvapaa on jatkossa 32 arkipäivää.

Eläinlääkäriliiton jäsenistä 6 prosenttia, eli lähes 200 jäsentä, kertoo työskentelevänsä valtiolla.

Sopimusratkaisu on kaksivuotinen ja huomioi kokonaisuutena inflaation aiheuttaman palkansaajien ostovoiman heikentymisen.

2023: Palkat nousevat 1. toukokuuta lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus on 3,5 prosenttia.

Lisäksi huhtikuussa 2023 maksetaan kertaerä, jonka suuruus on 12,2 prosenttia kuukausipalkkauksesta, kuitenkin vähintään 500 euroa.

2024: Palkat nousevat 1. maaliskuuta lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus on 2 prosenttia. 1. maaliskuuta lukien toteutettavana on paikallisesti 0,5 prosentin suuruinen virastoerä.

Palkankorotusten kustannusvaikutus on 6 prosenttia ja kertaerän 1 prosentti työvoimakustannuksista.

Sopimukseen sisältyy myös tekstimuutoksia, jotka parantavat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä tasa-arvoa. Molempien vanhempien palkallinen vanhempainvapaa on jatkossa kestoltaan 32 arkipäivää. Lisäksi kehitettiin sopimuksen työaikamääräyksiä.

Neuvottelutuloksen hyväksymisen jälkeen prosessi etenee niin, että valtioneuvosto joko hyväksyy tai hylkää sopimuksen. Valtioneuvoston käsittelyn jälkeen myös eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsittelee sopimuksen ja joko vahvistaa tai jättää vahvistamatta sen.

Katso koko uutinen ja lisätietoja JUKO:n uutisesta.