Parhaat tieteelliset posterit palkittiin Eläinlääkäripäivillä 2022

Eläinlääkäripäivien 2022 tieteellisten posterien näyttelyssä on tutkittavina 23 tieteellistä posteria. Esillä on postereita neljästä aihealueesta, jotka ovat tuotantoeläimet, hevoset, pieneläimet sekä elintarvikehygienia ja ympäristöterveys.

Eläinlääkäriliiton koulutusvaliokunta hyväksyi posterit näyttelyyn tiivistelmien tieteellisten ansioiden perusteella. Näyttely on Eläinlääkäripäivien ajan nähtävillä hallin 3 näyttelyalueella.

Postereista kolme palkittiin Eläinlääketeollisuus ry:n stipendeillä, joiden arvo on yhteensä 2000 euroa. Palkinnot jaettiin Eläinlääkäripäivien avajaisissa.

Palkittavat työt valitsi posteriraati, jonka puheenjohtaja toimii zoonoosiparasitologian dosentti Pikka Jokelainen. Raadin jäseninä ovat tänä vuonna graafinen suunnittelija, TaK Olli Nurminen, tutkimusprofessori Antti Oksanen ja johtava eläinlääkäri Sanna Viitanen.

Raati totesi, että posterinäyttely esittelee eläinlääketieteellistä tutkimusta monipuolisesti, vaikka postereiden lukumäärä on vähäisempi edellisiin vuosiin verrattuna.  Mukana on useita postereita, joiden takana on laaja ja laadukkaasti toteutettu tutkimushanke.

Voittajaposteri onnistuu kiinnittämään näyttelyyn tutustujan huomion itseensä välittömästi. Tutkimuksen aineisto ja tulokset on esitelty graafisesti toimivalla tavalla. Tutkimuksen tuloksilla katsottiin olevan merkittävää uutuusarvoa.

Posterinäyttely voittajaksi valittiin posteri:

Molecular detection of pathogens from ticks collected from dogs and cats at veterinary clinics in Finland, jonka tekijät ovat Fathiah Zakham, Essi M Korhonen, Petteri T Puonti, Robert S Castrén, Ruut Uusitalo, Olli Vapalahti, Tarja Sironen ja Paula M Kinnunen.

Näyttelyssä posteri on esillä numerolla 8.

Kunniamainitut posterit nousivat esille toimivan esitystapansa ansiosta. Kunniamaininnan saivat posterit:

Eläinperäiset elintarvikkeet ihmisten salmonellatartuntojen lähteinä

Sara Nevalainen, Antti Mikkelä, Markus Linjamäki, Suvi Joutsen ja Pirkko Tuominen

Näyttelyssä posteri on esillä numerolla 1.

Whole genome sequencing in extended-spectrum beta-lactamase (ESBL) producing Enterobacterales outbreak detection in an equine hospital

Katarina Eskola, Annamari Heikinheimo, Anna Mykkänen ja Thomas Grönthal

Näyttelyssä posteri on esillä numerolla 7.

Eläinlääkäripäivien tieteellisen posterinäyttelyn tarkoitus on tuoda esille eläinlääkäreitä kiinnostavia, alan ajankohtaisia tutkimustuloksia esitteleviä postereita. Mukana on perustutkimusta ja soveltavaa tutkimusta sekä tapausselostuksia ja tiedeviestintää.

Jo aikaisemmin saatujen posteritiivistelmien perusteella valittiin lisäksi neljä esitystä pidettäväksi Eläinlääkäripäivien Tiede ja tutkimus -osiossa. Nämä esitykset ovat:

  1. Isa Hallman: The effects of vatinoxan on detomidine-induced hyperglycemia in horses after oral sugar administration
  2. Fathiah Zakham: Molecular detection of pathogens from ticks collected from dogs and cats at veterinary clinics in Finland
  3. Hertta Pirkkalainen: Prevalence of digital dermatitis using mirror scoring in Finnish dairy herds
  4. Olli Ruoho: An epidemic of salmonellosis caused by rapeseed meal containing salmonella at a dairy farm - a case report

Postereiden tiivistelmät ovat tässä.

Eläinlääkäripäivät

‍Lisätietoja:

Posteriraadin puheenjohtaja Pikka Jokelainen p. 045 5219 3018