Koolla täydennyskoulutuksessa Eläinlääkäripäivillä noin 999 eläinlääkäriä (päiv. klo 12.30)

Eläinten hyvinvointi ja eläinsuojelu ovat eläinlääkärien täydennyskoulutuspäivien eli Eläinlääkäripäivien 2017 yleisteema. Päivät pidetään 13.-15. joulukuuta Helsingin Messukeskuksessa.

Eläinlääkäreille on päivillä täydennyskoulutusseminaareja kymmenestä eri aihepiiristä. Luennoitsijoina on kotimaisia ja ulkomaisia asiantuntijoita. Päiville odotetaan noin tuhatta suomalaista eläinlääkäriä, kun laillistettuja on Suomessa noin 2700. Päivät kokoavat kaiken ikäisten eläinlääkäreiden lisäksi eläinlääketieteen opiskelijoita, alaa lähellä olevien yritysten edustajia, apteekkien väkeä ja eläintenhoitajia. Myös apteekkiväelle ja hoitajille on päivillä koulutusta.

"Jatkuva kouluttautuminen ja osaamisen ylläpitäminen on osa ammattia. Täydennyskoulutus on tärkeää ja eläinlääkärit haluavat sen olevan järjestelmällistä ja säännöllistä. Alalle on tärkeää evidence based medicine eli tutkimukseen perustuva tieto", kertoo liiton puheenjohtaja Päivi Lahti.

Päivillä jaetaan Suomen Eläinlääkäriliiton yrittäjäpalkinto, joka on perustettu vuonna 2012. Nyt jaetaan kolmas palkinto kahdelle yhteisen yrityksen omistavalle nuorelle erikoiseläinlääkärille, joita kehutaan hyvin verkostoituneiksi ja ennakkoluulottomiksi yrittäjiksi. Palkintoa tukee kotimainen Vetcare Oy. Tieto tulee sivulle keskiviikkona 13.12., aihe on esillä jo Huomenta Suomen lähetyksessä 13. joulukuuta klo 6.37 (päivitetty, aikastui hiukan).

Päivien näyttely (messut) koostuu lähes 80 näytteilleasettajan osastoista, joista uusia on tusinan verran, näyttelyala ylittää 850 neliötä. Eläinlääkäripäivät pidetään Messukeskuksessa 31. kerran ja noin puolet näytteilleasettajista on ollut mukana koko tämän ajan. Päivien historia on paljon pidempi: lähes liiton perustamisesta vuodesta 1892 saakka on vuosikokouksen yhteydessä pidetty ammattimaisia luentoja. Ennen Messukeskusta Eläinlääkäripäivät järjestettiin silloisen Eläinlääketieteellisen korkeakoulun tiloissa Hämeentiellä.

Päivillä on jaossa Suomen eläinlääketieteen säätiön tutkimus- ja matka-apurahat, yhteissumma on 159 000 euroa, kun hakemuksia saatiin 277 000 euron edestä. Kokonaisuudesta noin 11 000 euroa on matka-apurahoja. ” Apurahat eivät jää vain tutkijoiden henkilökohtaiseksi hyödyksi, vaan heidän kauttaan lahjoittajat tukevat pitkäjänteisesti koko tieteenalaa. Jokainen lahjoitus, olipa kertaluonteinen tai jokavuotinen perinne, on alalle erittäin arvokas”, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja professori Liisa Kaartinen. Tieto jaetuista apurahoista tulee sivulle 13. joulukuuta www.sels.fi.

Toimittajille kootussa keskiviikon tilaisuudessa ovat yrittäjäpalkinnon lisäksi esillä matkustavien ja tuontikoirien loistuliaiset ja tarve kehittää koiranjalostusta terveemmäksi. Puheenjohtaja kertoo lyhyesti Suomen isoista uudistuksista joiden lopputulosta ei vielä tiedä kukaan. Eläinlääkäriliitto haluaa, että ihmisten ja eläinten tautien torjunta varmistetaan, turvataan eläinlääkäripalvelujen ympärivuorokautinen saatavuus sekä asiantunteva eläinsuojeluvalvonta. Koiren loistuliaiset ovat aiheena Ylen aamutelevisiossa 13. joulukuuta klo 6.45. 

Tuoretta tutkimustietoa on esillä myös 45 tieteellisessä posterissa. Niiden tekijät on kutsuttu esittelemään aiheitaan päivien avajaisiltaan. Neljä töistä esitellään tiede ja tutkimus -luennoilla ja kolme parasta palkitaan kunnian lisäksi rahapalkinnoilla.

Eläinlääkäriliitto järjestää Eläinlääkäripäivät omistamansa konsultti- ja koulutusyritys Fennovet Oy:n kanssa. Liitto täytti 125 vuotta syyskuussa ja kirjaosastolla on tarjolla Eläinlääkäriliiton historiakirja, jossa pitkä historia on palasteltu helposti luettavaksi kokonaisuudeksi eikä hankaliakaan aiheita ole unohdettu. Päivillä kaksi ammattinäyttelijää esitetään 125-vuotisen historian näytelmän muodossa – puolessa tunnissa.

Lisätietoja:
Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti, puh. 050 9119117

Eläinlääkäriliiton tiedottaja Anna Parkkari puh. 040 522 8217

www.elainlaakaripaivat.fi