Jäsenille maksuton koulutus liittyen hoitovirheisiin 26.10., Helsinki

Eläinlääkäriliiton jäsenille maksuton hoitovirheisiin liittyvä koulutus pidetään lokakuussa. 

Koulutuksen aiheissa ovat mukana myös vahingonkorvausvastuut ja asiakasvalitusten käsitteleminen. 

Alustava ohjelma liitteenä

Aiheesta puhuvat liiton asiamiehet Liina Kujala ja Annika Pohjolainen. Eläinlääkintävahinkojen lautakunnan punninnasta kuulemme myös lautakunnan puheenjohtajalta VT, OTL Juhani Kaivolalta. Eviran kantelumenettelystä kertoo Eviran lakimies Tiina Tikkala.

Moni eläinlääkäri joutuu painiskelemaan asiakkaan hoitovirheväitteiden ja korvausvaatimusten kanssa. Tule kuulemaan, miten eläinlääkärin korvausvelvollisuus arvioidaan, mitä voi tulla asiakkaalle korvattavaksi ja miten vastuut jakautuvat eläinlääkäriaseman sisällä. Päivän aikana tutustutan myös niihin eri menettelyihin, joissa asiakkaan valitus voi olla esillä.

Kokopäiväinen koulutus pidetään 26. lokakuuta Helsingissä. Paikka on Helsingin yliopiston Porthania PIII-luentosali, Yliopistonkatu 3, Helsinki. Ohjelma alkaa klo 10.00 ja päättyy klo 16.00. 

Aamukahvia on tarjolla ennen ohjelman alkamista.
Koulutukseen sisältyy aamu- ja iltapäiväkahvit. Lounas on omakustanteinen.

Ilmoittaudu webropolin kautta. Mukaan mahtuu noin 150 henkilöä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. 
Ilmoittautuminen päättyy 7. lokakuuta.

Ole ystävällinen ja ilmoita, jos tulosi peruuntuu, niin paikka ei jää käyttämättä. Tervetuloa joukkoon!