Eläinlääkintähuoltolain valmistelu on vaiheessa. Ympäristöterveydenhuollon seutukuntahankkeet viivästyvät Paras-hankkeen takia. Asiat kuitenkin etenevät ja eläinlääkäreiden on viisasta olla aktiivisia muutosvaiheessa.
Nykyinen kunnaneläinlääkärikulttuuri vaatii työntekijältä aina venymistä ja totaalista vastuuta asiakkaista. Työaikalainsäädännön ulkopuolella oleminen usein merkitsee ylipitkiä päiviä ja kohtuutonta työsidonnaisuutta. Perinne on, että kunnaneläinlääkärin työ rytmittää koko perheen menoja ja vaatii myös muilta perheenjäseniltä ymmärrystä. Aiemmin työt oli vain tehtävä näin, koska vaihtoehtoja ei ollut. Ja kunniakkaasti työt on hoidettukin.
Perinteisesti kunta on käsitetty omaksi reviiriksi, jonka oma markkinaosuus oli lähes sata prosenttia. Kaikki eläinlääkintä pystyttiin hoitamaan. Ja se, mitä ei osattu, ei ollut tärkeää. Kollega-apu äkillisissä sairastapauksissa toimi pyyteettömästi. Työt toki pyrittiin hoitamaan itse, koska ei haluttu kuormittaa naapurikunnan kollegaa.
Kun tänä päivänä vaadimme kohtuullisuutta työsidonnaisuuteen, arvostamme samalla edellistä kunnaneläinlääkärikaartia. Akuuttien sairaskäyntien vähentyminen, kotieläintuottajien ammattimaistuminen ja yksityisten palveluiden lisääntyminen antavat nyt mahdollisuuden järkevöittää suhtautumista työhömme. Kaikkea ei tarvitse osata eikä venymistä tarvita enää niin paljon. Nyt on mahdollista paneutua asiakkaiden ongelmiin perusteellisemmin.
Seutukunnallisen järjestelmän haaste on "vapaiden" kunnaneläinlääkäreiden saattaminen yhteisen työnjohdon alle. Toivon, että esimiehet ymmärtävät tärkeimmän tehtävänsä: resurssien hankkimisen työntekijöille. Kunnaneläinlääkärin on saatava pitää päivystysvapaat ja olla flunssassa sairaslomalla. Esimiehen tehtävä on hankkia sijaiset vuosilomille ja päivystysvapaiden ajaksi. Vastavuoroinen lomitus sopii vain harvoissa paikoissa.
Paikallinen vyörytys on alkanut. Liiton tekemä kunnaneläinlääkärikysely kertoi, että monilla alueilla saadaan esimerkiksi vapaapäiviä arkiyöpäivystyksistä. Paikallinen sopiminen lisää eriarvoisuutta eri alueiden välille, mikä sinänsä on valitettavaa. Kuitenkin kilpailu viransijaisista pakottaa kunnat hoitamaan asiansa hyvin. Kunnaneläinlääkärin kohtuuton työsidonnaisuus ymmärretään usein paikallisesti, mutta ongelman muodostavat kunnat, jotka pakon edessä säästävät kaikessa.
Haasteita ei puutu. Eläinlääkintähuoltolaki nyt ja tulevaisuudessa takaa perushoidon
kaikille kotieläimille. Vanhanaikaisella kunnaneläinlääkärijärjestelmällä on vaikeuksia
toimia isommissa kaupungeissa. Koska yksityiset eläinlääkäriasemat hoitavat
päiväsaikaan suurimman osan praktiikkaa, kaupungit luulevat, että järjestelmä toimii
ilman yhteiskunnan panosta. Kuitenkin toimiva päivystysjärjestelmä edellyttää joko
riittävää virkamäärää ja kunnon vastaanottotiloja tai palvelujen yksityistämistä, mitkä
molemmat maksavat enemmän kuin eläinlääkintähuollon budjeteissa on totuttu.
Seutukuntaorganisaation suurin etu on viranhaltijoiden mahdollisuus erikoistua. Praktiikkaa tekemättömät virkaeläinlääkärit tulevat todella tarpeeseen. Kyse ei ole siitä, että praktikot haluavat siirtää kaikki hankalat ja tuottamattomat tehtävät itseltään pois, vaan kyse on edelleen työsidonnaisuuden saattamisesta siedettävälle tasolle. Etenkin hygienialainsäädännön muutoksiin perehtyminen kiireisen praktiikan ja päivystysväsymyksen keskellä on kohtuuton rasite. Usein on luontevaa, että hygieenikkoeläinlääkäri toimii koko seutukunnan johtajana ja näin on perustettava vain yksi uusi virka. Olen varma, että uusiin tehtäviin on päteviä hakijoita. Liiton innovoima ympäristöterveydenhuollon johtajuuskoulutus takaa osaamisen myös iissä tehtävissä.