Pidän itseäni eläinsuojelijana. Siitäkin huolimatta, että teen työtäni koe-eläinalalla – siis hyväksyn eläinkokeet – ja olen epäilemättä joidenkin ihmisryhmien mielestä enemmän eläimiä vastaan kuin niiden hyväksi työskentelevä ammattilainen. Olen kuitenkin huomannut, että eläinlääkäri yleensä mielletään eläinten puolestapuhujaksi ja eläinten hyvinvoinnin edustajaksi, jopa minun alallani. Näin pitääkin olla, oli työnä sitten koeeläinten, turkiseläinten, tuotantoeläinten tai koirien hoitaminen. Omat tuntemukset ovat joskus ristiriitaisia. Eläinlääkäri näkee työssään eläinten kärsimystä ja ihmisten piittaamattomuutta. Nopeaa korjausta tilanteeseen ei ole aina mahdollista saavuttaa ja toisinaan jonkun asian yleinen hyväksyminen yhteiskunnassa ei noudata eläinlääkärin käsitystä eläimen hyvinvoinnista.
Eläinsuojelu on monimutkainen asia, koska eläinten käyttämiseen ihmisen hyödyksi ruokana, raaka-aineena, työjuhtana, tutkimuksessa, urheiluvälineenä tai jopa lemmikkinä liittyy vastakkaisia intressejä. Eläinten oma tarve lienee mahdollisimman luonnollinen elämä, joskin ehkä ilman luontaisia vihollisia. Ihmisten tarve puolestaan on usein eläimistä saatavan hyödyn maksimoiminen, vaikkapa lihan, maidon tai turkiksen saaminen mahdollisimman edullisesti. Toimiakseen osana moniarvoista yhteiskuntaa eläinlääkärin pitää hyväksyä kompromisseja eläinten kannalta ja ymmärtää monien ryhmien näkemyksiä.
Myös inhimillisten tekijöiden ymmärtäminen on joskus ristiriidassa eläinten hyvinvoinnin kanssa. Ratkaisevaa eläinten hyvinvoinnin kannalta on, miten paljon näitä muita tekijöitä ymmärretään ja miten paljon kompromisseja hyväksytään.
Oman parikymmenvuotisen urani aikana olen nähnyt koe-eläinten hyvinvoinnin edellytysten voimakkaan kehittymisen. Tähän ovat vaikuttaneet muuttuneet käsitykset eläinten käytön etiikasta ja samaan aikaan yhteiskunnan taloudellinen vaurastuminen ja siten paremmat mahdollisuudet hyvinvoinnin tarjoamiseen. Hyvä esimerkki on kivunlievitys: opiskeluaikana minulle opetettiin, että eläintä ei juuri kannata kipulääkitä leikkauksen jälkeen, jotta se pysyy paikallaan, eivätkä haavat avaudu. Sekä kipulääkkeet että asenteet ovat kehittyneet, ja nykyisin ainakin koe-eläinten kipulääkitykseen kiinnitetään aivan erityistä huomiota, toivottavasti myös muiden eläinryhmien. Asiat edistyvät, vaikka joskus tuskastuttavan hitaasti.
Eläinlääkärin toiminta eläinsuojelijana ei ole aina helppoa tai yksinkertaista. Esimerkiksi asema palkansaajana voi vaikeuttaa omien mielipiteiden riittävää esiintuomista, ja joskus voi vain hämmästyä, miten hampaatonta säädösten mukaan toimiminen on ja kuinka lakiakin voidaan laillisesti kiertää. Toisinaan vaikuttaa myös, että eläinlääkärit ovat turhan vaatimattomia hoitamiensa eläinsuojeluasioiden mainostamisessa. Profiilia voisi nostaa.
Oman työn ja omien asioiden lobbaaminen onkin nykyajan menetelmä vaikuttaa kehityksen suuntaan. Yleisönosastokirjoitus Helsingin Sanomissa taitaa olla tällä hetkellä näkyvin keino saada muutoksia aikaan, oli kyse sitten lasten, vanhusten tai porsaiden hoidosta ja hyvinvoinnista. Meidän olisi opittava lobbaamaan asioitamme enemmän kirjoittamalla ja keskustelemalla niistä julkisesti. Tämä vaatii aikaa, sisua ja tiettyä riskinottoa, mutta se kannattaisi mieltää osaksi työtehtäviä ja samalla yrittää kasvattaa omaa rohkeutta asioiden hoidossa. Kukapa muu olisi parempi eläinsuojelija kuin eläinlääkäri, jolla on koulutus, kokemus ja mahdollisuudet tieteellisen tutkimuksen tuoman tiedon viemiseen kentälle eläinten hyväksi.
Tämä Eläinlääkärilehden numero on puolestaan oman liittomme eläinsuojeluvaliokunnan työn lobbausta. Valiokunnan iloksi lehden toimitus innostui heti ajatuksesta eläinsuojeluteemanumerosta ja lehdessä näkyy siis myös valiokunnan jäsenten ahkeran kämmenen jälki.