Yrittäjäeläinlääkäri on varsin tuore ilmiö suomalaisessa yritysmaailmassa. Vain kolmisenkymmentä vuotta takaperin perustettiin ensimmäinen yksityinen eläinlääkäriasema. Jokunen yhden eläinlääkärin vastaanotto oli tosin jo aikaisemmin olemassa. Ammattikuntamme on kuitenkin kouliintunut yksityispraktikkomaiseen toimintaan praktisoivien virkaeläinlääkärien palkkausjärjestelmän avulla, jossa peruspalkan lisäksi ammatinharjoittamisesta saadut tulot muodostavat ansion. Asiakashenkisyys ja pitkäksi venyneet työpäivät poikivat lihavamman tilipussin. Työtä kollegat eivät pelkää.
Suomalainen ei kuitenkaan halua ensi sijassa yrittäjäksi. Euroopan unionissa tehdyn selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista valitsee mieluummin palkkatyön kuin yrittäjyyden. Hyppääminen täysin yksityiseen yrittämiseen vailla työnantajan turvaamaa vaikka vähäistäkin peruspalkkaa, työtiloja, palkallisia lomia ja sairaspäiviä, eläkettä ja muita sosiaalisia etuja edellyttää rohkeutta, uskoa itseensä, luovuutta mutta myös tiettyä hulluutta. Yrittämisen ensimmäisinä toimintavuosina muu elämä on lähes poissuljettava. Useimmiten perhe-elämä pyöriikin yrityksen ympärillä. Palkinnon yrittäjä saa, kun pystytään maksamaan laskut ja asiakas tulee toisenkin kerran vastaanotolle. Onnistuminen auttaa jaksamaan eteenpäin ja pikkuhiljaa tulosta syntyy. Voi suunnitella vaikka loman pitämistä.
Yrityksen perustaminen tuo mukanaan lukemattomia asioita, joita toisen palveluksessa ollessa ei ole tarvinnut pohtia: missä toimitaan? Ostanko, vuokraanko, rakennanko tilat? Mistä laitteet ja mitä laitteita pitää olla? Miten hinnoittelen työni? Miten lasken investointien kuoletukset? Kuka huoltaa rakennuksen, laitteet? Miten siivous järjestetään? Miten ja missä ja millä summalla mainostan? Miten palkat maksetaan? Miten lomat ja vapaapäivät määräytyvät? Entä vakuutukset? Näiden vaatimusten paineessa nykyisille opiskelijoille pakollinen yrittäjäkurssi kuulostaa erinomaiselta asialta.
Eläinlääkäri on perinteisesti oppinut tekemään töitä yksin. Eipähän kukaan ole arvostelemassa päätöksiä ja tuputtamassa uusia toimintatapoja. Mutta silloin ei ole myöskään ketään, jonka kanssa pohtia ongelmapotilaita ja -tilanteita. Nykyisillä eläinlääkäriasemilla työskentelee yleensä useita eläinlääkäreitä ja heidän lisäkseen eläintenhoitajia ja muutakin henkilökuntaa. Yhdessä hyvin toimiva ja osaava henkilökunta on ehdottomasti yrityksen suurin voimavara. Henkilöstöhallinto lienee yksi vaikeimmista hallittavista osa-alueista yrityksessä. Eläinlääkärit ovat yrityksessä joko omistajina tai yhtiön osakkaina, palkallisina työntekijöinä tai tekevät töitä itsenäisinä ammatinharjoittajina vuokraten toimitilat käyttöönsä. Työnjohdollinen vastuu on kuitenkin oltava jollakin eläinlääkäreistä. Vastuuhenkilön tulisi pystyä havaitsemaan ja tukemaan kunkin työntekijän vahvuuksia, jotta jokainen voisi kehittyä osaamisessaan ja siten lisätä paitsi omaa työviihtymistään myös yrityksen toimintaedellytyksiä ja kannattavuutta. Osakkuus yrityksessä mahdollistaa taloudellisen vastuun jakamisen useammalle ja vähentää näin yhteen henkilöön kohdistuvia paineita. Viime kädessä vastuu on kuitenkin aina toimitusjohtajalla.
Mikä ajaa eläinlääkärin yrittäjäksi, kun kaikki edellä mainittu pitää ottaa niskoilleen? Ehkä joissain tilanteissa jopa joudutaan yrittäjäksi, jos muita mahdollisuuksia ei aukea. Lähtökohta voi olla hedelmällinen, sisältyyhän siihen tietty näytön paikka. Aktiivisesti yrittäjäksi hakeutuva pyrkii yrittämiseen liittyvään vapauteen: olla vastuussa ratkaisuistaan vain itselleen ja yritykselleen. Tällöin myöskin työn hedelmät, taloudellinen menestys ja yrityksen vauraus, voidaan laskea tekijöittensä tulokseksi.