Läänineläinlääkärinä sain elokuisena perjantaina puolen päivän maissa puhelinsoiton maa- ja metsätalousministeriöstä. Kollega kertoi oululaislokin alustavasta lintuinfluenssaepäilystä. Tilanteeseen ei liittynyt sen enempää dramatiikkaa. Sovimme lisänäytteenotosta, ulkona pidettävän siipikarjan kartoittamisesta ja tiedottamisesta ensi alkuun lähiympäristön kunnaneläinlääkäreille ja muille sidosryhmille.
Ministeriön tiedotteen lähdettyä julkisuuteen alkuillasta alkoi kuitenkin varsinainen vilske. Vaikka ministeriön kanssa oli sovittu, että he ja Kansanterveyslaitos hoitavat tiedottamisen, oli löydöksen alkuperäpaikallakin pakko vastata median paineeseen ja ilta kului haastatteluissa sekä televisiokuvauksissa. Myös maan ylin johto kyseli maaherran välityksellä, onko valtakunnan turvallisuus uhattuna ja onko tilanne hallinnassa.
Kansanterveyslaitoksella pidettiin illan kuluessa kriisipalaveri ja asiaa koskeva tiedote toimitettiin nettisivulle jo samana iltana. Seuraavana aamuna avautui palveleva puhelin huolissaan olevia kansalaisia varten. Lauantaipäivän aikana siihen soittikin lähes sata ihmistä. Lauantaiaamuna tuli tieto, että Oulussa poliisin hätäkeskukseen tulvii ilmoituksia kuolleina löydetyistä linnuista. Tilanteessa ei ollut suotavaa, että yleisö kuljettelisi lintuja sinne tänne. Niinpä organisoimme viikonlopuksi kuolleiden lintujen keräilypalvelun. Tähän tehtävään rekrytoitiin lähin valmiuseläinlääkäri; hänelle tulikin sitten noutopyyntöjä tasaiseen tahtiin. Tässä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä: tähän aikaan vuodesta kuolleita nuoria lokkeja löytyy muutenkin, kun salmonella, aspergilloosi ja loiset harventavat Oulun kaatopaikan ylitiheää populaatiota.
Lauantaina osallistuin Kansanterveyslaitoksen järjestämään kansainväliseen puhelinkokoukseen, jossa oli osanottajina KTL:n lisäksi EU:n tartuntatautivirastosta sekä kollegat MMM:stä ja EELA:sta. Kokouksen tarkoituksena oli varmistaa, että Suomen käynnistämät varotoimet olivat kansainvälisten asiantuntijoiden mielestä riittäviä. Sain kuulla, että jos löydös ei Suomen mediassa olisikaan mikään jymyuutinen, se oli sitä Länsi-Euroopassa. Rivien välistä olin ymmärtävänäni, että idästä tulevaa pandemiaa pelätään kovasti ja Suomi vieläkin mielletään osaksi itäistä naapuriaan. Siksi en enää ihmetellyt, miksi Reutersin kuvaaja ilmestyi perjantai-iltana kolkuttelemaan lääninhallituksen ovea. Hän sattui olemaan Oulussa ilmakitaransoiton MM-kisoissa. Myös EU:n komissiolle raportoitiin löydöksestä lauantaina.
Tilanne todisti, miten avainasemassa eläinlääkärit ovat ihmisten terveyden suhteen. Tiedossa on, että 65 prosenttia taudinaiheuttajaorganismeista on yhteisiä ihmisille ja eläimille. Lähes kaikki vaarallisimmat ihmisepidemiat ovat eläinperäisiä. Kun eläinlääkärin Suomessa tekemä yksi alustava löydös saa aikaan tällaisen kohun koko Euroopassa, ei pitäisi olla epäselvää, onko ympäristöterveydenhuollon oikea paikka seututasolla teknisen toimen vai kansanterveystyön yhteydessä. Eikä pitäisi olla epäselvää siinäkään, minkälainen koulutus tulisi olla terveysvalvonnan johtajalla. Kun kunta- ja palvelurakenneuudistus etenee nopein askelin ja aluekuntamallikin on nostettu esille, voisi katseen meilläkin suunnata terveydenhuollon puitteissa rakentuvaan kuntayhteistyöhön väheksymättä ympäristönsuojelua ja rakennusvalvontaa, jotka varmasti löytävät omat yhteistyökuvionsa ilman eläinlääkäreitäkin. Lisäksi kannattaa miettiä, onko sittenkään järkevää siirtää tarttuvien eläintautien vastustusta valtiolta kunnille, kuten valmisteilla olevassa uudessa eläinlääkintähuoltolaissa on suunniteltu esitettävän.