Puheenjohtajakauteni on lopuillaan. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä seuraajaani, valin-ta tehdään noin viikon kuluttua. Ajankulku on ollut nopeaa: kolme vuotta on kulunut kuin siivillä ja minusta tuntuu kuin olisin aloittanut vasta aivan äskettäin. Toisaalta, kun ajattelen asiaa, paljon on ehtinyt myös tapahtua. En voi käsi sydämellä sanoa, että olisin saanut paljon aikaan ja asioita päätökseen, mutta moneen asiaan olen ehtinyt sekaantua…
Järjestelmämme on murroksessa. Nyt käynnissä olevat tai pitkälle suunnitellut muutokset vaikuttavat lähivuosina olennaisesti useimpien eläinlääkäreiden työhön ja toimenkuviin. Eläinlääkintähuoltolain uudistus voi tuoda suuriakin muutoksia tehtävien järjestämisvastuisiin. Vaikka uudistustyössä lähdetään perusajatuksesta, että vastuu valtakunnan laajuisen peruseläinlääkinnän järjestämisestä säilyy kunnilla, ei ole ollen-kaan itsestään selvää, että ne ovat valmiit seutukuntamallin pohjalta kaikkiin uusiin ylikunnallisiksi kokemiinsa haasteisiin. Eläintauti- ja eläinsuojelulain mukaisten tehtävien toteutuksesta voi olla edessä isokin vääntö. Ratkaisua odottaa julkisen ja yksityisen sektorin roolien, vastuiden ja keskinäisen yhteistyön kehittäminen. Mitä tarkoittaa uu-distuva yrityslainsäädäntö eläinlääkäriasemien kannalta? Miten organisoidaan jatkossa ympärivuorokautinen päivystys? Valtiosektorilla Kaari-viraston perustaminen on sekin iso periaatteellinen muutos. Montakohan lääniä meillä on viiden vuoden kuluttua? Onko tiedekunnalle kahden vuoden kuluttua saatu tyydyttävät tilat ja resurssit? Harvassa ovat ne kollegat, jotka voivat omalla kohdallaan todeta, että tulevaisuus työn osalta näyttää samanlaiselta kuin menneisyys!
Tässä tilanteessa yhteisen edunvalvontamme merkitys korostuu. Muut eivät puo-lusta etujamme, vaan meidän on tehtävä se itse. Tuntuu, että juuri nyt jäsenet seuraa-vatkin liiton tekemisiä ja tekemättä jättämisiä huomattavasti aiempaa tarkemmin. Järjestelmiin ja kokonaisuuksiin vaikuttamisen ohella myös jäsenneuvontaan on paneuduttava huolella.
Uskoakseni liitto on tällä hetkellä hyvin tilanteen tasalla. Olemme äskettäin laajalla pohjalla muodostaneet selkeän näkemyksemme eläinlääkintähuollon kehitys- tarpeista ja parastaikaa pohdimme oman organisaatiomme, taloutemme ja jäsenpalvelutoimintamme kehittämistä siten, että se tulevaisuudessa toimisi mahdollisimman tasapuolisesti ja tehokkaasti. Liiton hallinnossa ja päätöksenteossa on mielestäni vallalla hyvä ja oikeanlainen henki. Päätöksenteossa ja toiminnan valmistelussa on hyvässä yhteisymmärryksessä haettu yleisesti hyväksyttyjä ja kokonaisuuden kannalta parhaita ja oikeudenmukaisia linjoja. Yksittäiset henkilöt tai ryhmät eivät ole syyllistyneet ns. kyynärpäätaktiikkaan. Uskon vakaasti linjan jatkuvan myös vuodenvaihteen melko suurten henkilövaihdosten jälkeenkin. Keskinäisen eripuran ja hajaannuksen tuominen toimintaamme ei varmasti palvelisi minkään jäsenryhmämme etua.
Kuluneet kolme vuotta ovat opettaneet minulle aimo annoksen järjestötyön realismia. Asioita voidaan viedä eteenpäin vain pitkäjänteisellä työllä. Kaikki mulle heti-asenteella ei saavuteta mitään. Oli asia millainen tahansa, on vastapuolellakin yleensä omat, lopulta ihan hyvin perusteltavissa olevat perusteet kannalleen. Missä asuu se viisaus, joka sanoo, kumpi kulloinkin on oikeassa? Joskus on tarpeen antaa periksi, vaikka liika pehmeys ja miellyttämisen halu ei ole hyväksi. Arkityössämme olemme palveluammatissa; potilaan tai asiakkaan etu menee ikään kuin luonnostaan ohi oman mukavuuden. Etujärjestöasioiden ajamisessa tarvitsisimme nykyistä enemmän tiukkuutta. Oman edun tavoittelu on suorastaan suotavaa. Eläinsuojelulain lisäksi tarvittaisiin myös jonkinlainen eläinlääkärinsuojelulaki, kuten kokeneempi naapurikollegani aikanaan eläkkeelle jäädessään totesi.
Olen hoitanut tehtävääni liitossa puoliaikaisena. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että olen pyrkinyt olemaan joka toisen viikon kunnaneläinlääkärin virassani Padasjoella ja joka toisen viikon Helsingissä. Järjestely on toiminut kohtuullisen hyvin. Sen ovat mahdollistaneet joustavat ja myötämieliset viransijaiset, naapurikollegat, toimiston väki, oma työnantaja ja ennen kaikkea perhe. Lopulta harvassa ovat olleet ne Padasjokiviikot, jolloin en yhtään kertaa olisi Helsingissä kokouksissa käynyt. Työtoverini ja läheiseni ovat joutuneet toistuvasti mukauttamaan omia aikataulujaan menemisteni tahtiin. Aina se ei ole ollut helppoa. Kaikki he ansaitsevat iso kiitoksen ymmärryksestä!
Mitäkö nyt sitten rupean tekemään? Päivätyöni lisäksi rupean ainakin verkko-operaattoriksi. Siikaverkot on näet jo laskettu pyyntiin.