Yli viisi kuukautta jatkunut lääkärilakko on päättynyt Lääkäriliiton valtuuskunnan ja Lääkärikartellin hallituksen hyväksyttyä 17. 8. 2001 sovintolautakunnan yksimielisen esityksen lakon lopettamisesta. Syntyneen sopimuksen lopullinen kustannusvaikutus voidaan varmuudella todeta vasta sopimuskauden päätyttyä 31. 1. 2003. Julkisuudessa esillä ollut 10,5 prosentin kustannusvaikutus on todennäköisesti arvioitu alakanttiin. Mutta joka tapauksessa lääkärit pystyivät lakollaan korjaamaan palkkauksensa jälkeenjääneisyyttä, mikä tulopoliittisen sopimuksen kustannusraamissa ei ollut mahdollista.
Kuntasektorin Lääkärisopimukseen kuuluvat myös eläinlääkärit ja hammaslääkärit. Molempien liitot joutuivat odottamaan sopimuksen syntymistä kunnes lääkärilakko loppui. Odottaminen varmasti kannatti, sillä lakonlopettamissopimuksen rakenteen takia molemmat ryhmät saavat huomattavasti yli yleisen linjan olevat korotukset. Lääkärikartelli näytti yhtenäisyytensä koko pitkän lakon ajan ja kunnaneläinlääkäreiden oma sopimusalue osoitti myös arvonsa. Tässä yhteydessä on syytä kiittää Lääkäriliiton neuvottelijoita ja päättäjiä siitä, että he muistivat kartellikumppanit vaikeiden neuvottelujen aikana!
Lääkärilakolla tulee varmasti olemaan Suomessa kauaskantoisia vaikutuksia erityisesti julkisen sektorin edunvalvontaan. Resursseista todella päättävät, eli poliitikot, joutuivat ottamaan heille kuuluvan vastuun lakon loppuvaiheessa. Julkisen sektorin työnantajien edustajat ja poliitikot ovat onnistuneet tähän asti pitämään erillään palkkaneuvottelut ja kuntien ja valtion budjeteista päättämisen. Ensin on tehty tietoisesti palkkaukselle alimitoitetut budjetit ja sen jälkeen on käyty neuvottelut siinä ilmapiirissä, että mihinkään korotuksiin ei ole varaa! Poliitikot ovat voineet hurskastella puheissaan sillä, että eri ammattiryhmien palkankorotusvaateet ovat oikeutettuja. Mutta ovat sitten toisaalla toimineet niin, että korotuksia ei ole tehty.
Mielenkiintoista on havaita, että kun julkinen sektori on lähes ainoa työnantaja joillekin ammattikunnille, niin näiden palkkaus on 20–30 prosenttia alhaisempi kuin niillä ryhmillä, joilla on useita työnantajia. Näin on myös kansainvälisesti tarkasteltaessa. Vertailussa on otettu huomioon koulutus ja työn vaativuus. Erityisesti valtion palveluksessa olevien eläinlääkäreiden palkkaus noudattaa tätä linjaa.
Toivottavasti lääkärilakon esimerkki antaa rohkeutta ajaa omia tavoitteita palkkauksen parantamiseksi myös muillekin väärin palkatuille ryhmille. Jos aina hyväksymme kaikkia palkansaajia koskevat yhteiset sopimukset, ei jälkeenjääneisyyttä saa korjattua.