Tuotantoeläinten parissa toimivat eläinlääkärit joutuvat aika ajoin kommentoimaan tuottajalle uusien tuotantorakennusten suunnitelmia eläinten terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Valveutunut karjanomistaja tukeutuu hyvin mielellään esimerkiksi tilan hoitavan eläinlääkärin näkemykseen ja kokemukseen suunnitellessaan rakennusta, joka pitäisi palvella tuotannossa seuraavat vuosikymmenet. Toisaalta rakennuslupamenettelymme ei takaa eläinlääkärin mukanaoloa prosessissa. Kenen on vastuu, kun uudessa tuotantorakennuksessa ilmenee eläimillä terveysongelmia, jotka olisi voitu välttää käyttämällä ammattikuntamme asian-tuntemusta suunnittelussa?
Virheistä aiheutuvat vahingot koituvat ensisijaisesti tappioksi eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille. Eläimet siis kärsivät ja tuottajakin ainakin henkisesti; usein myös siitä syystä, että tilipussi jää laihanlaiseksi terveysongelmien laskua maksaessa. Siitä pienempi osa liittyy yleensä eläinlääkintään ja suurempi osa heikentyneeseen tuotantoon. Tuleeko laskun virheistä koitua kokonaan tuottajan maksettavaksi tilanteessa, jossa tuotantotilan suunnitelmat ovat kuitenkin läpäisseet virallisen rakennuslupakäsittely-prosessin?
Eläinlääkäreillä, joilla on taitoa nähdä näitä ongelmia etukäteen, pitää olla vastuuta. Liikkuessamme tiloilla, meidän on höristettävä korviamme kultuamme tuottajan pohtivan uuden tuotantorakennuksen rakentamista tai vanhan laajentamista. Jos emme itse ehdi tai jaksa paneutua hänen tulevaisuudenvisioihin, voisimme kantaa sen verran vastuuta, että ohjaamme tuottajan samaan pöytään asiasta kiinnostuneen kollegan kanssa. Menneet ajat ovat myös osoittaneet, että kukaan ei meitä kutsu montaa kertaa, jos ollenkaan, suunnittelupöydän luo, jos emme itse sinne aktiivisesti hakeudu.
Toisaalta suunnitelmia tehdään yhä enemmän myös teollisesti, puhutaan useiden tuottajien osakeyhtiöistä, joissa myös teurastamot ovat mukana. Suunnitelmissa korostuvat taloudelliset laskelmat. Niissä on vaikeaa laskea terveydelle ja hyvinvoinnille markkamääräistä hintaa. Terveys ja hyvinvointi jäävät helposti syrjään tai unohtuvat kokonaan katetuotantoyhtälöissä, joissa tuotetut liha- ja markkamäärät vilisevät suhteessa betonineliöihin ja niiden rakentamiskustannuksiin.
Esimerkkejä huonosta rakennussuunnittelusta löytyy niin sikaloista kuin navetoista aivan liian monta. Jos emakot alkutiineyden aikana suljetaan häkkiin viikkokausiksi ilman ensimmäistäkään kunnollista perustetta, ei se mielestäni ole hyvää rakennussuunnittelua. Jos lietelannanpoisto suunnitellaan niin, että se ei kestä kuivitusta tai karkearehun käyttöä, ollaan hakoteillä. Lypsylehmille on kiitettävästi tehty hienojakin pihattoratkaisuja, mutta nuorkarja on usein unohtunut parteen.
On vastuu suunnitelmista ja mahdollisista virheistä kenen hyvänsä, meidän eläinlääkäreiden on aina ensisijaisesti ajateltava eläimen parasta, se on tehtävämme. Jos me emme ajattele eläimen terveyttä ja hyvinvointia, niin kuka sitten? Meidän tulee säilyttää kykymme asettua eläimen asemaan. Oleellista ei ole, onko suunniteltava tai jo rakennettu tuotantoeläinyksikkö suuri tai pieni. Kun virheitä tehdään ja ne myös nähdään, on meidän äänenpainomme noustava suhteessa virheiden suuruuteen.