Liiton työpaikkaosion remontti valmistui

Eläinlääkäriliiton verkkosivuilla on jäsenille ja työnantajille tarkoitettu työpaikkailmoitusosio. Osio on uusittu teknisesti. 

Myös osion ulkoasu ja joitain yksityiskohtia muuttui hiukan. Jatkossa sivusto skaalautuu näytön koon mukaan ja on muutoinkin nykyaikaisempi. Toiminnot ovat sisällöllisesti samankaltaiset kuin tähänkin asti.

Sisällöllisesti suurin muutos on, että samaan aikaan Eläinlääkärilehdestä poistuu työpaikkailmoitusten merkitseminen tähdellä, jos ilmoitus ei täytä liiton palkka- ja päivystyssuosituksia.

Palkka- ja päivystyssuosituksista sekä muista työehdoista muistutetaan sekä lehdessä että verkkosivuilla ponnahdusikkunalla jatkossakin, jotta sekä työnhakija että työnantaja olisivat tarkkana työpaikkailmoittelussa ja työn tekemisen olosuhteissa. Tulokset tehdään yhdessä, joten muun muassa hyvä perehdyttäminen ja toimivat työolot ovat kaikkien etu.

Muutostyö ei aiheuta käyttökatkosta. Kun uusi sivusto valmistui, vanha poistui käytöstä.

Voimassa olevat ilmoitukset siirrerettiin uuteen sivustoon sekä kaikki vuoden 2019 aikana jätetyt ilmoitukset, mutta ei vanhemmat. Jos huomaat ongelman oman ilmoituksesi siirtymisessä tai jossain muussa asiassa, ota yhteys toimisto (at) sell.fi. Vanhempaa kuin vuonna 2019 järjestelmään jätettyä ilmoitusta ei enää voi käyttää pohjana uudelle. 

Eläinlääkäriliiton infosivu työpaikkailmoittelusta Eläinlääkärilehdessä ja verkossa on myös päivitetty uuden käytännön mukaiseksi, lue tästäJäsenet voivat edelleen jättää ilmoituksia maksutta jäsen- eli Fimnet-tunnuksellaan ja työnantajat voivat ostaa ilmoituksen verkkosivulle toimiston kautta. Eläinlääkärilehdessä julkaistut työpaikkailmoitukset julksistaan edelleen automaattisesti myös verkkosivulla. 

Työpaikkaosioon tästä, etusivun jälkeen tarvitset jäsen- eli Fimnet-tunnuksesi