Jäsenkirje kertoo ajankohtaisia asioita

Suomen Eläinlääkäriliiton sähköinen jäsenkirje lähti tänään 2377 jäsenen sähköpostiin. Kaikkiaan merkittävä osa jäsenistä on pitänyt sähköpostiosoitteensa hyvin ajan tasalla.

Kirjeessä on aiheita juhlavuoden tapahtumista maakuntauudistukseen, hallituksen viimeaikaisiin päätöksiin Euroopan eläinlääkärikokouksen osallistujista, Oriolan toimitusvaikeuksiin, osa-aikaisen työntekijän työttömyysturvaan, yrittäjien apuna oleviin palveluihin, liiton lausunnosta autoveroasiasta, neuvotteluista KT:n kanssa, tuoreista jäseneduista ja niin edelleen.

Jos et saa kirjettä sähköpostiisi, katso ensin roskapostisi ja muuta asetukset vastaisen varalle (kussakin sähköpostiohjelmassa on oma tapa muuttaa asetuksia).On myös mahdollista, että jäsenrekisterissä ei ole sinulle ajantasaista sähköpostiosoitetta. Jäsentietoja voi päivittää täällä, tarvitset siihen jäsen- eli Fimnet-tunnuksesi.

Täällä ovat toimiston yhteystiedot.

Kirjeen voi aina lukea jäsentunnuksilla jäsensivuilta, täältä.