Helsingin yliopiston lakko 28. helmikuuta, katso kuva Viikistä

Lakkoon osallistuvat kaikki Helsingin yliopistossa ja sen harjoittelukouluissa työskentelevät yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn, JHL:n ja Pardian jäsenet. Lue lisää lakko-ohjeistuksesta: www.juko.fi/yliopisto.

Eläinlääkäriliitto on mukana, koska neuvotteluissa JUKO edustaa eläinlääkäreitä. 

Katso JUKOn video: Lakko 

Alla oleva kuva Viikistä Helsingin yliopiston kampukselta, lakkovahdit päivystävävät keskiviikkona 28.2. aamupäivällä. 

"Tavoitteenamme on sopimus, ei lakko. On kuitenkin täysin kohtuutonta, että se porukka, joka rakentaa maan sivistystä ja huolehtii tulevien osaajien koulutuksesta, ei olisi oikeutettu samoihin yleisen linjan mukaisiin palkankorotuksiin kuin muut, vaikka siihen on varaa yliopistojen toiminnan kärsimättä", henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia toteavat.

Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkä palkkariita. Työnantajan esittämät merkittävät tekstiheikennykset eivät käy henkilöstöjärjestöille.
 

Helsingin lakkotapahtumat Porthanialla ja Vanhalla

  • Porthanian edustalla (Yliopistonkatu 3) järjestetään Me olemme yliopisto! -mielenilmaus kello 11 alkaen. Varustauduthan Me olemme yliopisto -tunnuksella ja kutsu myös työkaverisi mukaan. 
  • Iltapäivällä järjestetään PopUp Strike Talks Vanhan kahvilassa kello 15–18 (Mannerheimintie 3). Luvassa lyhyitä puheenvuoroja sivistysyliopiston puolesta. Lavalle nousevat muun muassa professorit Niklas Bruun, Jukka Kekkonen, Laura Kolbe ja Teivo Teivainen sekä kansanedustajat Outi Alanko-Kahiluoto, Jyrki Kasvi ja Pilvi Torsti.

Lisätietoa tapahtumista Facebookissa.