Olen viime aikoina miettinyt paljon eläinlääkärien jaksamista. Siihen ovat antaneet aihetta monet päivitykset eläinlääkärien Facebook-ryhmässä, keskustelut kollegojen kanssa ja Eläinlääkärilehden Nuoret työelämässä -kirjoitussarja. Jaksamisesta työelämässä kirjoitetaan muuallakin paljon ja juttuja lukiessa tulee peilattua kirjoitettua eläinlääkärien työelämään.

Työssä jaksamisesta keskusteltaessa esiin nousevat aina uudelleen eläinlääkärien työelämän haasteet: työ on henkisesti ja fyysisesti raskasta, pitää päivystää yksin pitkiä, jopa vuorokausien pituisia vuoroja, tehdä usein vaikeita päätöksiä ja kohdata asiakkaiden joskus epärealistiset vaatimukset. Lisäksi somessa voi olla kaikenlaisia epäasiallisia kirjoituksia, joita eläinlääkäri ei voi vaitiolovelvollisuuden takia kommentoida. Kaikilla ei ole työpaikalla riittävästi tukea tarjolla.

Monesti keskusteluissa nousevat esiin vastavalmistuneiden haasteet jaksamisessa rankassa työelämään siirtymisvaiheessa, kun kokemusta on vasta alkanut kertyä, mutta jaksamisongelmat eivät koske ainoastaan nuoria. Yhtä huolestuttavaa kuin nuoren uupuminen uransa alkumetreillä on tilanne, jossa kollega ei jaksa työssään eläkkeelle saakka, vaan vaihtaa työpaikkaa jaksaakseen.

Eläinlääkäreistä on jälleen pulaa, mikä saattaa estää lisätyövoiman palkkaamisen ja vaarantaa töissä olevien jaksamisen. Syitä pulaan on liitossakin pohdittu, mutta tarkkaa tietoa niistä ei ole. Uusia eläinlääkäreitä valmistuu vuosittain huomattavasti enemmän kuin vanhoja eläköityy. Laskennallisesti työssä olevien eläinlääkärien määrä lisääntyy vuosittain noin 60–70 kollegalla, kun lasketaan työmarkkinoille tulevien ja sieltä poistuvien kollegojen erotus. Aiomme tehdä kyselyn vastavalmistuneille eläinlääkäreille tänä syksynä ja selvittää teidän näkemyksiänne ja työelämään sijoittumista.

Eläinlääkärien työssäjaksaminen on ollut myös kestoaihe liiton keskusteluissa sidosryhmien kanssa niin työmarkkinaneuvotteluissa kuin maa- ja metsätalousministeriön väkeä tavatessa. Liitto on tuonut aktiivisesti esille, että alan työssäjaksamista tuetaan parhaiten hyvin järjestetyillä ja resursoiduilla työpaikoilla, joilla johtaminen, perehdytys ja olosuhteet ovat kunnossa.

Eläinlääkärien jaksamista pohtiessani olen miettinyt ennen kaikkea, mitä liitto voi tehdä parantaakseen tilannetta. Liiton missio on Terve ja hyvinvoiva eläinlääkäri ja kaikki toimintamme jäsenneuvonnasta lakilausuntoihin tähtää eläinlääkärin hyvinvointiin.

Yksi liiton keino tukea jäseniä on pitää jaksamisaihetta esillä liiton kanavilla ja sidosryhmäkeskusteluissa sekä tarjota jäsenille koulutusta aiheeseen liittyen. Terve ja hyvinvoiva eläinlääkäri on myös tämän vuoden Eläinlääkäripäivien teema, joka näkyy ohjelmassa monipuolisesti. Liiton tavoitesuunnitelman mukaan liitto toimii ammattikunnan sisäisen vastakkainasettelun vähentämiseksi ja kollegiaalisuuden esillä pitämiseksi. Myös kollegiaalisuus on tärkeä keino parantaa työssäjaksamista.

Liiton tulee myös jatkuvasti etsiä uusia keinoja parantaa eläinlääkärien työssäjaksamista. Äskettäin liitto tuki aktiivisten kollegojen perustamaa EPE-puhelinta, Eläinlääkäri puhuu eläinlääkärille, rahallisesti, jotta toiminta saatiin käyntiin.

Maailma ei valmistu koskaan ja samat ongelmat tuntuvat toistuvan. Kun katsoo pidemmälle taaksepäin, huomaa kuitenkin, että eteenpäin on menty. On hienoa, että eläinlääkärien työssäjaksamisongelmista puhutaan: kun asia tiedostetaan yhä useampi ihminen ja organisaatio saa apua. Muidenkin työelämätaitojen kuin substanssin osaaminen ymmärretään ja niihin panostetaan.

Aika ajoin kollegakeskusteluissa on toivottu, että myös ammatin hyvistä puolista puhuttaisiin. Se on mielestäni tärkeä asia nostaa esiin. Monet meistä ovat lapsuuden haaveammatissaan, ovat löytäneet itselleen sopivan paikan monipuoliselta työkentältämme ja nauttivat työstään. Työ on haastavaa, palkitsevaa ja mielenkiintoista. Joka päivä oppii uutta eivätkä päivät ole samanlaisia. Onnistumisen tunne on mahtava. Kollegat ovat hyviä tyyppejä, joiden kanssa on mukava tehdä töitä. Ei joka päivä tietenkään voi olla hyvä työpäivä, mutta kokonaisuus ratkaisee.

Jaksamista syksyyn!

Katri Kiviniemi
Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja