Ei ainakaan hattarasta ja kukkasista, se on tässä vaiheessa uraa tullut jo tuskallisen selväksi. Oli eläinlääkärillä työvuosia takana kolme tai kolmekymmentä, ovat ammattilaisen perusrakennusaineet samoja: intohimo eläinlääketieteeseen, päämäärätietoisuus, empatia, analyyttinen ajattelu ja välillä jopa armoton tahto onnistua. Suurin ero nuoremman ja kokeneemman kollegan välillä on suhtautuminen vastoinkäymisiin: nuoresta kollegasta vuosien tuoma rutiini ja ammatillinen kokemus eivät ole vielä ehtineet pusertaa epävarmuuden ja armottomuuden osuutta siedettävälle tasolle.

Nuori kollega seisoo uransa alussa jättimäisen vuoren edessä: ensimmäisten vuosien aikana pitäisi eläinlääketieteen käytännön ja teoreettisten taitojen lisäksi hioa kommunikaatio- ja työelämätaitoja sekä jossain välissä oppia pitämään huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Yksi karvaimpia oppitunteja lääketieteessä on oppia tekemään virheitä niin, että jokainen kipeä epäonnistuminen tulee prosessoiduksi mahdollisuutena kehittyä ammatillisesti pelkän itsesäälissä piehtaroimisen sijaan. Tämä kasvuprosessi, jossa armottomuus itseä kohtaan kehittyy kyvyksi antaa anteeksi ja astua entistä kokeneempana eteenpäin, on ainoa reitti kasvaa lääketieteen ammattilaiseksi.

Opiskelijasta työelämään siirryttäessä yksi suurimpia nuorta kollegaa kuormittavia tekijöitä on epävarmuus omasta osaamisestaan ja itselleen asetetut, joskus kohtuuttomatkin, odotukset. Siinä missä moni muu medisiinari aloittaa uransa kokeneen kollegan naapurihuoneessa, eläinlääkäri saattaa löytää itsensä tekemästä suuria operaatioita ensimmäistä kertaa ilman mentoria. Vaikka ammattikuntamme työnkuva ei aina mahdollista jatkuvaa kokeneemman kollegan tukea ensimmäisten kuormittavien työvuosien aikana, on ollut lohduttavaa nähdä ja kokea ammattikuntamme tapa tukea nuorta kollegaa. Häntä tuetaan ammatillisen konsultointiavun ja perehdytyksen lisäksi myös henkisesti: joskus olkapäälle taputus tai yhteinen juttutuokio kahvin äärellä haastavan potilaan jälkeen voi olla ratkaisevan tärkeä hetki. Omalta uraltani muistan monta tällaista hetkeä, jossa kollegan tarjoama tuki on ollut voima, jolla on jatkettu tarpomista oppimisen tiellä.

Aikanaan yksi lohdullisimmista kommenteista tuli ystäväni suusta potilasta surressani. Surkutellessani, miten tämänkin potilasparan tarina olisi päättynyt paremmin kokeneemman kollegan vastaanotolla, kaverini totesi, että mitä luulisit apua tarvitseville eläimille käyvän, jos vastavalmistuneet eivät koskaan aloittaisi mistään? Mistä ne tulevaisuuden spesialistit sitten löytyisivät?

Oli helpottavaa tajuta, että tullakseen osaajaksi, pitää jokaisen työskennellä se maaginen 10 000 työtuntia ja kaikkien on aloitettava oppitunnista numero yksi. Siitä samaisesta oppitunnista jokainen kollega on aikanaan aloittanut, eikä varmasti kukaan meistä ole selvinnyt alkutaipaleestaan yksin. Tämän vuoksi onkin korvaamattoman arvokasta, että ammattikuntana toimimme jatkossakin toisiamme lujasti mutta lempeästi tukien.

Ira Kallio-Kujala
Suomen Eläinlääkäriliiton hallituksen 2. varajäsen, yksityissektorin työsuhdevaliokunnan jäsen, hallituksen edustaja liiton opiskelijavaliokunnassa