Uusi vuosi antoi Suomen Eläinlääkäriliitolle uuden valtuuskunnan, joka tapasi ensimmäisen kerran järjestäytymiskokouksessaan
Helsingissä marraskuun lopulla. 

Ensi vaikutelma porukasta on lupaava, sekä uusia innokkaita että vanhoja tuttuja kasvoja, joita kaikkia yhdistää halu aktiivisesti vaikuttaa meidän eläinlääkäreiden sydäntä lähellä oleviin asioihin. Uudesta valtuuskunnasta löytyy vahvaa osaamista moninaisen toimintakenttämme eri osa-alueilta. Saan kunnian toimia tämän liiton korkeimman toimielimen puhenaisena, ja olen siitä ja meistä ylpeä. Kiitos kaikille, jotka lähtivät ehdokkaaksi, ja myös niille, jotka eri ehdokkaita äänestivät. Yhdessä saamme aina enemmän aikaan. Liiton visio perustamisestaan vuodesta 1892 lähtien on ollut sovussa pienet asiat kasvavat, epäsovussa suuretkin tuhoutuvat. 

Uusi vuosi ja uudet kujeet, sanotaan. Kipupisteet ovat meillä kuitenkin vanhat ja samat: työssäjaksaminen, työsidonnaisuus, vastakkainasettelu sekä kiristyvä kilpailu. Raadollisesti sanottuna: ei ole mitään uutta auringon alla. Hallinnon ikuinen aaltoliike jatkuu ikiliikkujan tavoin. Jatkuva epävarmassa välitilassa kelluminen rassaa. Järjestelmän kehittäminen on mahdotonta niin kauan kuin kristallipallo ei kerro vastauksia tulevaisuuden järjestelmästä ja toimintakentästä. Organisaatiot kulkevat uudistuksesta toiseen, nimet muuttuvat nopeammin kuin uusien logojen muste ehtii kuivua, mutta yksi on ja pysyy: kunnaneläinlääkärijärjestelmä. Se on kuin klassikko, johon on vangittuna pala ikuisuutta ja muuttumatonta todellisuutta, ainakin neuvottelupöytäperspektiivistä katsottuna. Kaikki todennäköisesti tietävät, että tarvitaan muutosta, mutta miten muuttua säilyttäen samalla kaikki se, mikä on järjestelmässä hyvää?

Kaikki mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin. Jos tehdään yhä uusia selvityksiä, niihin tulisi kunnolla panostaa. Muutosvastarinta on ihmismielen suurimpia voimia, kaikenlainen uuden ja hämmentävän pelko. Selvityksissä tulisi keskittyä ennakoimaan tulevaa, eikä vain kartoittaa nykytilaa. Meillä pitäisi olla tässä yhteiskunnassa rohkeutta tehdä vihdoin päätöksiä, ja sitten elää reippaasti niiden mukaan. Sotesoppaa on keitetty jo niin pitkään, että se alkaa maistua pohjaanpalaneelta. Kattilasta puuttuu kuitenkin edelleen tämän keiton olennainen
mauste: pieni ja pippurinen ympäristöterveydenhuolto.

Saimme kuin tilauksesta koronaviruksen muistuttamaan valtakunnan päättäjiä siitä, että ihmisten ja eläinten terveys on yhteinen. Ihmisten terveys, varautuminen ja pelastustoimi tarvitsevat meitä. Korona ei ole ensimmäinen, eikä myöskään viimeinen globaalisti leviävä uusi eläimistä ihmisiin siirtyvä tauti, joka lietsoo kansan pelkoja ja huolia. Mikä tahansa tauti on toisella puolella maapalloa 24 tunnissa. Taudinpurkauksilla ja epidemioilla on terveyden lisäksi valtava vaikutus talouteen. Ilmasto lämpenee, antibioottiresistenssi pahenee, talkoot ovat yhteiset. Tarvitsemme myös ehdottomasti nykyisiä kunnallisia ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueita leveämmät hartiat
valvonnan ja päivystyksen järjestämiseen tulevaisuudessa. Laajemmilla toiminta-alueilla saamme rajoja häivyttämällä samalla työvoimalla aikaan enemmän ja laadukkaampaa. Lääkärikartellimme on yhtenä rintamana ottamassa meitä soteen mukaan. Olisiko soten tekijöiden jo aika vihdoin kuunnella soten todellisia tekijöitä?

Hanna Nurmi
Eläinlääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja kaudella
2020-2022