Eläinlääkäripäivät 2006

Eläinlääkäripäivillä 2006 palkittiin tieteellisiä postereita


Suomen Eläinlääkäriliiton Eläinlääkäripäivillä 2006 Helsingissä on toista kertaa palkittu parhaat tieteelliset posterit. Posterit palkittiin Eläinlääketeollisuuden stipendillä, joista ensimmäinen palkinto oli 1 000 euroa ja kaksi kunniamainintaa 500 euroa kumpikin. Palkinnot ojensi Lääketeollisuusliiton eläinlääketoimikunnan puheenjohtaja Kalevi Heinonen. Palkintoraadin puheenjohtaja professori Timo Soveri kertoi raadin työstä ja arvosteluista.

Palkittu posteri oli: Duration of farrowing is longer in soes housed in crates than in pens tekijöinä Claudio Oliviero, Mari Heinonen, Anna Valros, Outi Hälli ja Olli Peltoniemi. Raati kehui palkitun posterin kokonaisuutta erittäin hyväksi ja harmoniseksi. Sisällöllisesti posteri kuvaa eläinlääketieteellisesti tärkeää aihetta. Posteri oli myös niitä harvoja, joissa jo otsikossa kerrotaan varsinainen tutkimustulos, ja raati arvosti sitä suuresti. 

Kaksi kunniamainittua posteria ovat samanarvoisia.
Kunniamainittua posteria Emakoiden ja porsaiden ihovauriot kahdella porsituskarsinan lattiamateriaalilla, jonka tekijöitä ovat Marianna Norring, Anna Vaalros, Lene Munksgaard ja Hannu Saloniemi, raati kehui visuaalisesti erittäin selkeäksi. Posterissa on tuotu päälöydökset hyvin esiin ja siinä käsitellään tärkeitä ja moderneja aiheita eläinten hyvinvoinnin tutkimuksen kannalta.

Toinen kunniamainittu posteri PCR-menetelmä ryhmän l ja ryhmän ll Clostridium botulinum -kantojen erottamiseksi toisistaan tekijöinä Elias Dahlsten, Miia Lindström, Panu Somervuo ja Hannu Korkeala sai raadin kertomaan, että posteri muodostaa erittäin tasapainoisen kokonaisuuden. Sen kerrottiin sopivan erittäin hyvin Eläinlääkäripäivien näyttelyyn. Posterissa kuvataan paljon käytettyä menetelmää hyvin selkeästi ja se käsittelee elintarvikehygienian kannalta tärkeää aihetta.

Arvioinnissa oli mukana 40 posteria, jotka ovat näytteillä Eläinlääkäripäivillä. Raadissa olivat Eläinlääkäripäivien koulutusvaliokunnan jäsen, professori Timo Soveri, kunnaneläinlääkäri Jouni Mäkelä, yliopistonlehtori Seppo Saari ja graafikko Patrik Pesonius. Raati kertoo ratkaisujen tekemisen olleen vaikeaa, koska tarjolla oli niin hyviä töitä.

Palkinnot jaettiin Eläinlääkäripäivien avajaispäivänä 1.11. keskiviikkona iltapäivällä.