Edessä on kiireinen työmarkkinavuosi. Kun hallitus on muodostettu eduskuntavaalien jälkeen, työmarkkinaosapuolet aloittavat neuvottelut tulopoliittisen kokonaisratkaisun aikaansaamiseksi. Viime sopimuskierroksella tapahtunut sopimusjaksotuksen muuttuminen aiheuttaa tällä kertaa muutoksia myös neuvotteluaikatauluihin. Yltiöoptimistit uskovat kevään aikana syntyviin sopimuksiin, kun taas peruspessimistit odottavat neuvotteluiden jatkuvan pitkälle syksyyn. Tällä kertaa neuvottelijoilla on ylimääräinen motivoija nopealle sovulle, sillä venyvät neuvottelut polttaisivat ainakin osan kesälomista.
Liiton rooli neuvotteluissa on kaksinainen. Toisaalta liiton neuvottelijat käyvät suoria neuvotteluja Kunnallisen työmarkkinalaitoksen, KT:n, neuvottelijoiden kanssa Lääkärisopimuksesta ja erityisesti sen eläinlääkäriliitteestä ja toisaalta liiton neuvottelijat osallistuvat Lääkärikartellin, Jukon ja Akavan päättävien ja valmistelevien toimielinten kokouksiin.
Lääkärikartelli on lääkäriryhmien yhteinen neuvottelujärjestö, jolla on luottamusmiehiä ja yksi niin sanotusti oma virkaehtosopimus julkisella sektorilla kuntapuolella eli Lääkärisopimus. Juko on Akavan alainen julkisen sektorin neuvottelujärjestö Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö, joka on käytännössä allekirjoittajana kaikissa niissä työ- ja virkaehtosopimuksissa, jotka koskevat eläinlääkäreitä. Akavan roolina taasen on toimia päätason neuvottelijana työmarkkinakeskusjärjestöjen välisissä neuvotteluissa ja mikäli tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli tupo syntyy, Akava on sen allekirjoittajana. Tupon syntyminen ja liiton liittyminen siihen tarkoittaa käytännössä sitä, että eläinlääkärien palkkojen prosentuaaliset korotukset tulevat suoraan tupo-pöytäkirjasta. Suorissa neuvotteluissa voidaan toki edelleen liittotasolla käydä kauppaa kyseisillä korotuksilla, mikäli esimerkiksi sopimusten sanamuotojen muutoksiin tarvitaan rahaa. Sopimusneuvottelut ovat puhtaasti kaupankäyntiä. Osapuolet arvioivat haluamiensa tai vastapuolen haluamien tekstimuutosten arvot ja joko pääsevät tai eivät pääse sopuun hinnasta. Mikäli tupoa ei synny, siirtyy edellä mainittujen yksityiskohtien lisäksi myös yleiskorotuksesta päättäminen liittotason neuvotteluihin.
Henkilökohtaisella tasolla tupo-kierros ja varsinkin sen loppuvaiheen tiiviit ja monesti pitkälle yöhön venyvät neuvottelut ovat neuvottelijoille varsin raskas kokemus. Neuvottelijoiden taustalla toimivat järjestöpoliittiset päättäjät puhumattakaan rivijäsenistä eivät aina ymmärrä työmarkkinaneuvotteluiden mekanismeja. Usein luullaan, että neuvotteluissa vain sanotaan, mitä halutaan ja vastapuoli täyttää toiveet kiltisti. Tällöin unohtuu monesti, että kyseessä on sopimustoiminta ja sopimus määritellään ainakin oikeustieteessä tahtojen kohtaamiseksi ja yhtymäksi. Toki osapuolilla on käytettävissään myös vipuvarsia saadakseen osapuolten tahdot yhtymään, mutta varsin harvoin rivistöt ovat valmiita lakkoon tai työsulkuun.
Perheen kannalta tupo-kierros tarkoittaa yleensä vain hämärän aikaan tavattavissa olevaa isää. Juteltuani yhtenä iltana hyvän tovin puhelimessa erään aktiivisen eläinlääkärin kanssa Lääkärisopimuksen vaatimista muutoksista sain todeta jokailtaisen satutuokion muuttuneen 4-vuotiaan tyttäreni työmarkkinoita koskevaksi kyselytunniksi. Tyttärelleni tupo vääntyi muotoon: ”Isot sedät päättävät isossa neuvottelussa, paljonko kukin saa palkkaa ja sitten pienet sedät päättävät pienessä neuvottelussa, saako koko palkan, jolloin pitää olla pitkään töissä vaiko vain osan palkasta, jolloin pääsee aikaisemmin kotiin.” Voitte arvata, kumman vaihtoehdon tyttäreni valitsi.