Eläinlääkäriliiton maaliskuisessa kirjeessä kunnaneläinlääkäreille suositeltiin kieltäytymistä määrättävistä CAP-täydentävien ehtojen tarkastuksista. Praktikot ovat noudattaneet ohjetta. Nyt ihmetellään, miten lullukkaväki, joka on aina tottunut mukisematta tekemään kaiken käskytetyn, onkin lähtenyt radikaaleille linjoille. Syy on yksinkertainen: raja on tullut vastaan, kenttä ei enää niele mitä tahansa.
Siitä asti, kun täydentäviä ehtoja alettiin suunnitella maatalouspolitiikkaan, ovat liiton edustajat joka käänteessä tehneet selväksi, että praktisoivat kunnaneläinlääkärit eivät ryhdy päätöksentekoon asiakkaidensa maataloustuista. Kysymys ei ole vain vähemmän mukavien töiden tekemättä jättämisestä. Kysymys on juridisesti ja moraalisesti kestävistä linjoista. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, minkä valtiosihteeri Pesonen toi esille vieraillessaan Eläinlääkintähuoltotyöryhmässä viime vuonna: suomalaisen elintarviketurvallisuuden perusta luodaan viljelijän ja hoitavan eläinlääkärin luottamuksellisessa suhteessa. Luottamuksen horjuttaminen olisi kohtalokasta koko yhteiskunnalle.
Eläinlääkäriliiton ensimmäinen ehdotus oli, että kunnes on riittävästi seudullisia jäävittömiä virkaeläinlääkäreitä, palkataan pari kolme kollegaa hoitamaan projektiluonteisesti maanlaajuisesti näiden kolmensadan vuosittain arvottavan tilan tarkastukset. Tämä olisi ollut hyvä ratkaisu myös valvonnan tasapuolisuuden ja yhtenäisen valvontalinjan kannalta. Liiton ehdotusta ei hyväksytty, vaan pallo heitettiin läänineläinlääkäreille. He voisivat kuitenkin käyttää apunaan kunnista mahdollisesti löytyviä jäävittömiä kollegoja. Näillä kollegoilla ei suinkaan tarkoitettu naapurikunnan praktikkoa, joka samassa seutuyksikössä tai päivystyspiirissä työskennellessään on yhtä lailla asiakassuhteessa, vaan esimerkiksi kokopäiväistä hygieenikkoa, jos jossain ihme toteutuisi, että hänen resurssejaan olisi joutilaana.
Liiton kanta on tehty selväksi valvontajärjestelmän rakentajille. Silti tarkastusmääräykset ovat ilmestyneet praktikoiden pöydille. Lullukkaväen mielipide on jälleen ollut pelkkää ilmaa? Siitä on kuitenkin muistettu muistuttaa, että valvontavelvoitteen täyttymättä jääminen tulisi Suomelle todella kalliiksi.
Koko EU-jäsenyyden ajan on uusien virkatehtävien vyöry kunnaneläinlääkäreille ollut valtaisa. Missään vaiheessa ei valtion taholta ole kyselty, pitäisikö voimavaroja lisätä. Kentällä työt on kuitenkin tehty, kun ei kerran ole työaikaa, niin päiviähän voi venyttää tarpeen mukaan. Tässäkin tapauksessa oltiin valmiita venymään niin pitkälle kuin mahdollista. Liiton valtuuskunta linjasi marraskuussa kieltäytymissuosituksen koskemaan vain CAP-tarkastuksia, joihin liittyy tukipoliittinen arviointi, ei muita näytteenottoja ja tarkastuksia, vaikka niiden tuloksia käytetäänkin täydentävien ehtojen valvonnassa. Niihin pätevät tietysti normaalit virkamiehen esteellisyyttä koskevat säädökset. Valvonnan laajentamisvelvoite on vaikea kysymys. Periaatteessa muissakin yhteyksissä havaitut rikkeet tulee saattaa myös tukivalvonnan piiriin. Eläinsuojeluasioissa tällaisen työkalun käyttö on joskus varmasti perusteltua, mutta muutoin on tarkkaan harkittava, kenelle kantelijan ja ilmiantajan rooli kuuluu. Luottamus on herkkä luonnonvara. Viisi CAP-läänineläinlääkäriä ei pysty hoitamaan kaikkea täydentävien ehtojen valvontaa. Ei ainakaan enää ensi vuonna, jolloin hyvinvointitarkastukset tulevat tehtäviksi. He tarvitsevat avukseen seudullisia virkaeläinlääkäreitä. Osassa seutuyksiköitä nämä tehtävät voitaneen yhdistää aluehygieenikon virkaan. Valtion on nopeasti näytettävä vihreää valoa virkojen osarahoitukselle ostamalla kunnilta virkatehtäviin tarvittavaa työaikaa.
Niin tuo lullukkaväki. Se tuli mieleeni takavuosien mielipidekirjoituksesta Eläinlääkärilehdessä. Porukka oli silloin määrätty lyhyellä varoitusajalla ottamaan pakkasessa lihakarjan verinäytteitä. Sekin oli epätoivoista hommaa kanyylit ja sormet jäässä.