Elintarvikelaki tulee voimaan 1. maaliskuuta. Kyseessä on elintarvikelainsäädännön suurin myllerrys sitten EU:n jäseneksi liittymisemme. Elintarvikelain keskeisistä periaatteista kaksi on erityisen tärkeitä eläinlääkäreille: valvonnan kattavuus alkutuotannosta kuluttajalle ja valvontavaatimusten mitoittaminen todellisten riskien mukaan.
Elintarvikkeiden alkutuotannon valvonta ei Suomessa ole ajatuksena uusi. Rehujen ja muiden tuotantopanosten sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta ovat luoneet pohjan tuotannolle, jossa ihmiselle vaarallisten tautien esiintyvyys on alhainen, ravintoketjun kemikaalikuorma on minimoitu ja eläimet kasvatetaan eettisesti korkeatasoisesti.
Jatkossa tuotantoeläimiä hoitavat eläinlääkärit ovat entistä selvemmin myös elintarviketurvallisuuden valvojia. Eläinlääkäreillä on hyvät valmiudet toimia alkutuotannon valvojina koulutukseen kuuluvien laajojen elintarvike- ja ympäristöhygienian opintojen vuoksi. Eläinten terveydenhuoltojärjestelmät muodostavat tärkeän osan valvontaketjun varmistamisessa.
Elintarvikelain ohella vuoden alusta sovellettu EY:n uusi hygienialainsäädäntö korostaa valvonnan suuntaamista elintarviketurvallisuusriskien mukaan. Tämä tarkoittaa yksityiskohtaisten määräysten vähenemistä lainsäädännössä ja valvontaviranomaisten suurempaa harkintavaltaa. Yritysten oma riskinhallinta eli omavalvonta tulee entistä tärkeämmäksi.
Vaikka Suomessa on lainsäädäntö edellyttänyt elintarvikeyrityksiltä omavalvontaa jo yli kymmenen vuotta, on asia monessa yrityksessä jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Elintarvikelaki edellyttää, että terveydensuojelulain mukaisten huoneistojen omavalvontasuunnitelmat on jatkossa viranomaisen hyväksyttävä. Hygienialain nojalla hyväksyttyjen laitosten omavalvontasuunnitelmat käydään niin ikään läpi kolmen seuraavan vuoden aikana. Tässä yhteydessä on tärkeää, että yritysten valvojat osaavat ja pystyvät antamaan omavalvonnasta ja HACCP-periaatteista selkeää ohjausta.
Riskipohjainen lähestymistapa edellyttää valvojilta syventymistä yritysten tuotantojärjestelmiin sekä elintarvikkeiden turvallisuusriskitietämyksen kehittämistä. Eläinlääkäriliiton ajama hanke aluehygieenikon saamisesta seudullisiin ympäristöterveydenhuollon yksiköihin onkin erittäin kannatettava.
Elintarvikelain keskeinen tavoite on valvonnan tehostaminen, vaikka monien pettymykseksi laissa ei suoraan puututa valvonnan keskeiseen ongelmaan: resurssipulaan. Lääkkeet tähän asiaan laissa kuitenkin ovat tarjolla. Valvonnan ohjaajien, ennen kaikkea toukokuussa aloittavan Elintarviketurvallisuusviraston, on työstettävä kuntien valvonnan suunnittelua tukeva valvontaohjelma. Lain mukainen suunnitelmallisen valvonnan maksullisuus lisää kuntien elintarvikevalvonnan tuloja jopa kymmenen miljoonaa euroa vuodessa. Tämä lisäresurssi on suunnattava valvonnan kehittämiseen. Maksajiksi joutuvat yritykset varmasti edellyttävät maksujen vastapainoksi laadukasta ja hyvin suunniteltua valvontaa. Yksi laadun tae on riittävän korkeasti koulutettu valvontahenkilöstö.
Eläinlääkärikunta on tähän asti suoriutunut vastuullaan olevista tehtävistä kiitettävästi, vaikka työmäärät ovat koko ajan kasvaneet. Viime aikoina on kuitenkin kantautunut viestiä, että moni eläinlääkäri olisi halukas tekemään vain niin sanotusti mukavia hoitotehtäviä ja jättämään niin sanotusti ikävät valvontatyöt toisten harteille. Tämä töiden erilaistuminen voi toki olla tulevaisuuden kuva. On kuitenkin pidettävä mielessä, että sen enempää valtion kuin kuntien voimavarat eivät anna mahdollisuuksia ylläpitää monikerroksisia järjestelmiä. Oma veikkaukseni on, että yhteiskunnan tavoitteena on ensisijassa niiden ikävien tehtävien ylläpito. Paikallisen ympäristöterveydenhuollon hallintoon puututaan myös vuoden alusta voimaan tulleessa kansanterveyslain muutoksessa. Eläinlääkärien etu on toimia tässä muutosvaiheessa aktiivisesti vaikuttaen ja myös muita osapuolia kuunnellen.