Tänä talvena ja keväänä Aasiassa esiintynyt, huomattavan laajalle levinnyt lintuinfluenssaepidemia on johtanut jo yli 100 miljoonan linnun kuolemaan tai teurastamiseen. Tämä on aiheuttanut alueella merkittäviä taloudellisia tappioita, mutta myös epidemian kansanterveydelliset vaikutukset ja uhat ovat olleet huomattavat. Korkeapatogeeninen lintuinfluenssa on erittäin herkästi tarttuva ja lintujen kuolleisuus siihen on suuri. Lintuinfluenssa tarttuu vain harvoin linnuista ihmiseen, eikä se nykyisen tietämyksen mukaan käytännössä tartu ihmisestä toiseen. Tämän epidemian aikana tartuntoja ihmisillä on raportoitu vain 34, kaikki nämä tartunnat ovat peräisin Vietnamista ja Thaimaasta. Jos samanaikaisesti sekä lintuinfluenssavirus että tavanomainen influenssavirus infektoivat joko ihmisen tai sian, saattavat virusten perimät yhdistyä synnyttäen ennennäkemättömän influenssaviruksen, joka voi helposti tarttua ihmisestä toiseen. Tämä merkitsisi uuden influenssapandemian alkua.
Nykytilanne edustaa huomattavinta influenssapandemiauhkaa sitten vuoden 1968 pandemian. Siipikarjatuotanto on kasvanut Aasiassa merkittävästi viime vuosikymmenen aikana, ja siipikarjanlihan vienti on tärkeää Aasian maiden taloudelle. Suurin osa siipikarjasta kasvatetaan vapaana pihoilla pienillä kotitiloilla. Tästä syystä epidemian tehokas hallinta teurastamalla kaikki eläimet ja desinfioimalla jokainen eläintenpitotila on osoittautunut vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Suuret siipikarjantuottajat esittävätkin mahdollisuutta eristää isot tuotantoyksiköt ja julistautua taudista vapaiksi, vaikka takapihan linnuilla tautia esiintyykin. Tämä ehdotus on kansanterveyden kannalta huono, koska pandemian uhka säilyisi taudin jäädessä alueen eläimiin. Kansanterveys ei ole kuitenkaan ollut ainoa poliittisiin päätöksiin vaikuttanut tekijä – maatalouspoliittiset ja taloudelliset intressit vaikuttivat myös voimakkaasti. Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden vienti kun on monien Kaakkois-Aasian maiden talouden perusta. Epidemian selvittelyssä on törmätty muihinkin ongelmiin: sen tarkkaa levinneisyyttä tai alkamisajankohtaa ei tiedetä, koska tietojen saaminen viranomaisilta on ollut vaikeaa. Lisäksi tautitapausten raportointi on ollut epäilyttävän vähäistä, kun ottaa huomioon epidemian laajuuden ja taudin infektiivisyyden eläimissä.
Lintuinfluenssaepidemia on tuonut julki monien maiden riittämättömät resurssit ja puutteellisen kokemuksen näin laajan epidemian taltuttamisessa. Epidemian torjunta on kuitenkin myös osoittanut eläinlääkäreiden keskeisen merkityksen kansanterveystyössä. Tautitapausten havaitseminen ja raportointi – ja ennen kaikkea saumaton yhteistyö eri osapuolten välillä – on elintärkeää zoonoottisten epidemioiden selvittämisessä. Lintuinfluenssaepidemia vahvistaa entisestään käsitystä moniammatillisten tiimien erinomaisuudesta. Yhteistyöllä saavutetaan paras mahdollinen lopputulos kansan- ja eläinterveyden kannalta – unohtamatta taloudellisiakaan tekijöitä.