Maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto julkisti kesän alussa Euroopan Yhteisön edellyttämien eläinsuojelutarkastusten viime vuoden tulokset. Ne ovat lohdullisia. Eläinten olosuhteet näyttävät olevan suurin piirtein säädösten mukaiset. Yksittäisten kanaloiden kirjanpidosta uupui tietoja, muutamassa sikalassa ei käytetty virikemateriaalia. Enemmän huomautettavaa löytyi vasikoiden pidosta. Noin viidellätoista tilalla sadasta vasikoiden ryhmäkarsinat olivat liian pieniä tai niitä ei ole ollut ollenkaan. Pikkuvasikoiden umpiseinäiset karsinat ja päästään kytkeminen näyttävät pitomenetelminä yhä olevan satunnaisessa käytössä. Moninaisista työpaineista huolimatta ammattikunnan pitäisi jaksaa patistaa tuottajia korjaamaan epäkohdat. Eläinsuojelulainsäädännön noudattaminen on arvo sinänsä, mutta se on myös terveydenhuoltosopimusten edellytys. Sopimuksen voi solmia vain normeja noudattavan tilan kanssa, joten pienet rikkeet kannattaa ajoissa hoitaa pois sopimuksen tieltä.
Eläinten hyvinvointi muodostuu terveydestä ja tarpeiden tyydyttämisestä. Terveydellä tarkoitetaan sairauksien poissaoloa. Riittävän ja sopivan ravinnon saanti sekä asianmukainen säänsuoja ovat tarpeiden tyydyttämistä. Sosiaalisia kontakteja samanlajisten kanssa olisi suotava riittävästi, mutta ei liikaa. Mahdollisuus lajinmukaiseen käyttäytymiseen on olennainen osa hyvinvointia. Eläinten pidolle asetetut eläinsuojeluvaatimukset määrittelevät tarpeiden tyydyttämisen vähimmäisvaatimukset. Lisääntymiseen liittyvät omaehtoiset toiminnot ovat ainoita, joita lainsäädäntö ei huomioi. Pisimmälle lienee toteutunut oikeanlaatuisen ravinnon valinta.
Elämme yhteiskunnassa, jossa ihmisiltä ja eläimiltä vaaditaan paljon. On tuotettava entistä enemmän ja nopeammin ja halvemmalla. Tuotantoeläimen sairastuessa tuottaja tarkkaan miettii, onko kannattavampaa hoitaa vai lopettaa potilas. Siipikarjan pitäjille asia on selvä: yhden linnun arvo on niin vähäinen, ettei sitä erikseen lääkitä. Sairaat noukitaan joukosta ja poistetaan päiviltä. Se on taloudellisesti järkevä ja eläinsuojelullisesti hyväksyttävä ratkaisu. Lihasioille on käymässä samoin. Jos terveys pettää, possu kohtaa entistä useammin tiensä pään kotitilalla ilman minkäänlaista lääkintää.
Teurastamoiden vaatimukset ihmisravinnoksi kelpaavien eläinten laadusta kiristyvät jatkuvasti. Toiminta on kansanterveydellisesti välttämätöntä ja taloudellisesti kestävää. Elintarvikkeiden raaka-aineeksi kelpaavat vain terveet eläimet. Paiseet eri puolilla kehoa tai kolme niveltulehdusta voivat aiheuttaa sianruhon hylkäämiseen lihantarkastuksessa. Siitä seuraa, että yhä useampi tuotantoeläin poistuu elintarvikeketjusta ennen aikojaan. Kehityksen suunnan voi pysäyttää vain eläinten terveyttä parantamalla.
Eläinten terveydenhuoltokeskus on ilmoittanut tavoitteeksi, että kahdeksankymmentä prosenttia tiloista olisi säännöllisen terveydenhuollon piirissä neljän vuoden kuluttua. Tavoite on kunnianhimoinen, mutta ei mahdoton. Se edellyttää runsaasti työtä sekä terveydenhuoltotyötä tekeviltä eläinlääkäreiltä että tuottajilta. Molemmat ryhmät tarvitsevat kouluttautumista, motivoitumista, asioiden uudelleen ajattelua, yhteistyötä, arvokeskustelua, tukea omilta ammattikunniltaan.
Tuotantoeläinten ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on oivallisesti liitetty osaksi elintarvikkeiden kansallista laatustrategiaa. Eläinlääkärikunnan yhteiskunnallinen merkitys korostuu tehtävissä, jotka varmistavat elintarvikkeiden laadun ja turvallisuuden. Sen vuoksi elintarvikehygieniasta vastaavien kollegoiden kannattaisi olla aktiivisesti kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista.
Sairastumisen ehkäiseminen ennakolta on useille tuotantoeläimille ainoa toivo pysyä loppuun saakka elintarvikeketjussa. Tuottajia kannustetaan terveydenhuoltosopimusten tekemiseen sillä, että ohjelmasta koituvat kulut palautuvat parempana tuottavuutena. Eläinlääkärin on helppo motivoida itseään päämäärillä, jotka ammattieettisten perusteiden lisäksi on kirjattu kansallisen eläinsuojelulain ensimmäiseen pykälään: eläinten hyvinvoinnin edistäminen on jokamiehen velvoite.