Evidence-based medicine (EBM) ajattelun käynnisti ensimmäisenä 1970-luvulla brittiläinen lääkäri Arthur Cochrane. Hän huolestui lääketieteellisen hoidon perusteena olevan tiedon tasosta. Cocrane havaitsi, että vain noin kymmenen prosenttia kliinisistä, obstetriikkaan ja perinataalivaiheeseen liittyvistä tutkimuksista täytti hyvän tieteellisen työn kriteerit.
Tämä pioneerityö johti maailmanlaajuiseen verkostoon Cochrane-keskuksia, jotka nykyisin asiantuntijavoimin arvioivat lääketieteessä julkaistuja kliinisiä hoitotutkimuksia. Yksi keino sairauksien hoidon tason nostamiseen ja yhdenmukaistamiseen ovat järjestelmällisesti laaditut hoitosuositukset. Suomessa Duodecimin käypä hoito -projektissa erikoislääkäriyhdistysten ja muiden asiantuntijoiden muodostamat työryhmät ovat alkaneet laatia valtakunnallisia hoitosuosituksia. Niiden avulla voidaan parantaa hoidon laatua ja vähentää hoitokäytäntöjen vaihtelua. Tiiviit ja helppolukuiset hoitosuositukset toimivat lääkärin tukena käytännön työssä ja perusteena laadittaessa alueellisia hoito-ohjelmia.
Suosituksilla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Terveydenhuollon päättäjät sekä terveyspalvelujen järjestäjät ja käyttäjät ovat kiinnostuneita niistä. Käypä hoito -suosituksien varsinaista sairauden hoitoa koskeva osuus pyritään perustamaan tieteelliseen näyttöön, niin pitkälti kuin sitä on saatavilla. Suositusten näytössä on neliportainen luokitus A; B; C ja D (A = vahva tutkimusnäyttö, D = ei tutkimusnäyttöä, asiantuntijoiden suositus). Sillä pyritään yhdistämään arviot tutkimusten tieteellisestä laadusta, määrästä, yhdenmukaisuudesta, yleistettävyydestä ja kliinisestä merkityksestä.
Tarkoitus on, että hoitosuosituksen käyttäjä saa nopeasti käsityksen yksittäisen suosituksen taustalla olevan näytön luotettavuudesta. Lääketieteeseen verrattuna eläinlääketiede on EBM:n suhteen vaikeassa asemassa: eläinlajeja on paljon ja alueelliset erot vaikuttavat paljon enemmän kuin lääketieteessä. Eläimiä hoidettaessa on otettava huomioon muitakin näkökohtia kuin kliininen teho, esimerkiksi lääkkeiden varoajat ja hoidon hinta. Riippumattoman eläinlääketieteellisen kliinisen tutkimuksen voimavarat ovat aina olleet pienet, ja tieteelliset kriteerit täyttäviä hoitokokeita on julkaistu erittäin vähän.
Monet eläinlääkärit lienevät kuitenkin jo kauan, ehkä tiedostamattaankin soveltaneet EBM-periaatteita. Kirjallisuudesta ja koulutuksesta on etsitty tietoa eri sairauksien hoidosta ja pyritty soveltamaan vain niitä hoitotapoja, joiden tehosta on olemassa jotain kliinistä näyttöä. Eläinlääketieteessä ei päästä missään indikaatiossa ylimpään näytön asteeseen A, koska se vaatisi useita korkeatasoisia, eli kontrolloituja, satunnaistettuja, sokkoutettuja ynnä muita tutkimuksia kyseisestä indikaatiosta tietyllä eläinlajilla. Tällaisten tutkimusten tilastokäsittelyn tulisi myös olla vedenpitävää ja tuloksien vahvasti samansuuntaisia.
Kansainvälisten oppikirjojen hoitosuositukset eivät välttämättä ole EBM-lähtöisiä Ja valitettavan usein niissä luetellaan kaikki mahdolliset lääkeaineet, joilla voisi teoriassa olla jotain tehoa. Käypä hoito -ohjeet eläinlääketieteen tärkeimpiin indikaatioihin toimisivat parhaimmillaan praktisoivien eläinlääkärien apuna. Niissä olisi valmiiksi haettuna uusin kirjallisuus ja muu taustatieto, eivätkä ne kuitenkaan ehdottomasti sitoisi ketään. Esimerkkinä eläinlääketieteen käypä hoito –ohjeistuksen esiasteesta käy maa- ja metsätalousministeriön antibioottityöryhmän muistio vuodelta 1996. Siinä olevat suositukset perustuivat kirjallisuuteen ja asiantuntijoiden harkintaan. Ohjetta päivitetään parhaillaan.
Euroopan eläinlääkärijärjestö FVE:n luonnoksessa Good Veterinary Practice eurooppalaiseksi standardiksi hyvästä eläinlääkintätavasta lääkehoidosta annetaan ohjeeksi, että sen tulee olla perusteltua, ja että potilaan tulee hyötyä lääkityksestä; hoito tietenkin perustuu huolelliseen kliiniseen tutkimukseen ja diagnoosiin. Praktiikkaa harjoittavan toimipisteen laatujärjestelmään voisi sisältyä myös hoitokäytäntöjen kuvaus. Tähän sopii hyvin käytettyjen hoitotapojen kriittinen tarkastelu EBM-pohjalta ja vain perusteltujen ja niin pitkälle kuin mahdollista tieteelliseen näyttöön perustuvien hoitojen käyttö.