Määrä ei korvaa laatua – Eläinlääkärikoulutuksen taso pitää säilyttää

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta järjesti toukokuun alussa kuulemistilaisuuden eläinlääkäreiden koulutuksesta. Eri tahoilla oli tilaisuus selvittää näkemyksiään eläinlääkäreiden ammattiosaamiseen kohdistuvista nykyisistä ja tulevaisuuden odotuksista. Yhteiskunta tarvitsee asiantuntijoita, niin eläinlääkäreitä kuin muitakin ammattilaisia. Koulutuksen kehittäminen on myös koko eläinlääkintähuollon kehittämistä. Koska eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoon tähtäävä opiskelu kestää vähintään kuusi vuotta tulee yhteiskunnan tarpeet kartoittaa hyvissä ajoin etukäteen. EU-jäsenyys on lisännyt eläinlääkäreiden kysyntää sekä tarttuvien eläintautien vastustamisessa että elintarviketurvallisuudessa. 

Koulutuksen laadun ja tarpeen arvioimisen lisäksi keskustellaan myös eläinlääkäreiden riittävyydestä. Mikäli työvoiman tarve kasvaa edelleen saattaa osaavista eläinlääkäreistä tulla pula. Kysyntään voidaan vastata lisäämällä koulutettavien määrää. Tiedekunta on siirtymässä Viikin tiedepuiston yhteyteen. Tilat Viikissä on mitoitettu 60 opiskelijalle. Jos koulutettavien eläinlääkäreiden määrää nostetaan tulee myös opetushenkilökuntaa lisätä riittävästi. Eläinlääkäreiden koulutuksessa on paljon yksilön ohjausta sekä käytännön harjoittelua. Ryhmien koot eivät voi henkilökohtaisessa opetuksessa olla suuret. 

Tiedekunnassa arvioidaan parhaillaan opetusta. Arviointi on myös työkalu opetuksen kehittämiseen. Sen yhteydessä pohditaan opetuksen painopisteitä, yhteiskunnan tarpeita sekä opetuksen sisältöä. Mihin yhteiskunta tarvitsee eläinlääkäreitä? Kalliiden korkeakoulututkintojen tulee vastata kysyntää. Opetuksen voimavarat on suunnattava oikein. Siinä tulisi ottaa huomioon eläinlääkäreiden sijoittuminen työelämään ja työelämän tarpeet. Eläinlääkärit toimivat työelämässä monissa eri tehtävissä, joilla on merkitystä ihmisten ja eläinten hyvinvoinnille. 

Tuotantoeläinten hoito on entistä enemmän ennaltaehkäisevää terveyden-huoltoa, jolloin oikean ruokinnan ja elinolosuhteiden tunteminen ovat tärkeitä. Lisäksi on tarvetta tarttuvien eläintautien sekä elintarvike- ja ympäristöhygienian osaajista. Pieneläinlääketiede kehittyy huimaa vauhtia ja erikoistumista tarvitaan. Hevosten hoito on muuttumassa kilpaeläinten hoidoksi. Eläinsuojelua tulisi myös opettaa. Kaikkea ei ehdi eikä pystytä sisällyttämään lisensiaatin tutkinnon opintoviikkoihin – mitä siis valita. 

Opetusta tulisi antaa tehtäviin mistä työelämässä ja yhteiskunnassa on tarvetta, ei pelkästään opetushenkilökunnan omien mieltymysten mukaisesti. Onko tarpeen sisällyttää perusopetukseen hyvin korkeatasoista erikoisosaamista ennen kuin peruseläinlääketiede on hallinnassa? Tarvitsemme tulevaisuudessakin monipuolisen ja laaja-alaisen koulutuksen hankkineita ammattilaisia eri työtehtäviin. Se on valttimme yhä vaativimmissa tehtävissä. 

Kirsi Soppela, ELL 
Suomen Eläinlääkäriliiton vs. toiminnanjohtaja