Valtuuskunta koolla 20.-21.5.2017

Suomen Eläinlääkäriliiton ylin päättävä elin, valtuuskunta, oli koolla Helsingissä viikonloppuna.

Lauantain seminaarissa kuultiin ajankohtaiskatsaus, sekä tutustuttiin suunnitteilla olevaan selvitykseen eläinlääkintähuollon nykyisistä järjestämistavoista eri puolilla Suomea. Lisäksi valtuuskunta sai katsauksen erilaisista yhtiömuodoista ja niiden erityispiirteistä. Valtuuskunta keskusteli kunnallisten eläinlääkäripalvelujen yhtiöittämisestä, klinikkamaksuista ja epäreilusta kilpailusta, syrjäisien seutujen eläinlääkäripalveluista, palkkausjärjestelmistä, eläinsuojelu- ja eläintautivalvonnan järjestämisestä.

Sunnuntain valtuuskunnan kokouksessa oli paikalla 26 varsinaista jäsentä ja neljä varajäsentä.

Todettiin, että varajäsenet oli kutsuttu paikalle aakkosjärjestyksessä, vaikka kutsut olisi pitänyt lähettää varajäsenille vaalien vertailulukujen mukaisessa järjestyksessä. Tästä päätettiin tiedottaa jäsenistölle.

Kokouksessa hyväksyttiin hallituksen kertomus toimintavuodesta 2016 sekä tilinpäätös. Hyväksyttiin myös kunniamerkkitoimikunnan esitys kunniajäsenistä ja ansiomerkkien saajista, jotka julkistetaan liiton 125-vuotisjuhlassa 30.9.

Päätettiin lisäksi valmistella valtuuskunnan kannanotto brakykefaalisten koirarotujen jalostuksesta.