Valtuuskunnan vaali 2007
Valtuuskunnan vaalista vaalisopimus
Vaalin ehdokasasettelu päättyi 21. syyskuuta. Määräaikaan mennessä liiton toimistoon saapui yksi vaaliliiton perustamissopimus, seitsemän vaalilistan perustamissopimusta sekä 33 valitsijayhdistyksen perustamissopimusta. Näistä yksi oli valtuuskunnan opiskelijajäsenen valitsemiseksi perustettu valitsijayhdistys.
Koska valtuuskuntaan valitaan 30 jäsentä, kymmenen varajäsentä, kaksi opiskelijajäsentä ja kaksi opiskelijavarajäsentä, ja vaaliehdokkaita asetettiin vain 33 (mukaan lukien opiskelijaehdokas), voitiin vaalilautakunnan kokouksessa 26. syyskuuta todeta, että valtuuskunnan vaalin vaalitulos saavutetaan vaalisopimuksella. Valtuuskunnan opiskelijavaalissa todettiin vaalitulos, koska ehdokkaita oli vain yksi.
Valtuuskunnan vaalissa ehdokkaiksi asetetut Riitta Mustonen ja Ritva Tynkkynen olivat valmiita ryhtymään varajäseniksi ja antoivat 26. syyskuuta kirjallisen suostumuksensa, että heidät voitiin vahvistaa valituiksi valtuuskunnan varajäseniksi.
Valtuuskunnan jäseniksi toimikaudelle 2008-2010 on vaalisopimuksen mukaisesti valittu seuraavat liiton jäsenet, nimen perässä kotipaikkakunta ja vaalilista:
Front, Merja, Kuopio, Hygieenikot
Heikinheimo, Annamari, Porvoo, Elintarvike- ja ympäristöhygienian
tutkijat ja opettajat
Hellström, Sanna, Helsinki, Elintarvike- ja ympäristöhygienian tutkijat
ja opettajat
Hörman, Ari, Helsinki, Hygieenikot
Jakala, Jouko, Urjala, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto (SKEL)
Järvinen, Hanna, Janakkala, Salpausselän Eläinlääkäriseura
Kangas, Heidi, Kuopio, Savo-Karjalan Eläinlääkäriseura
Kangas, Seppo, Kauhava, Pohjanmaan eläinlääkäriseura
Kiviniemi, Katri, Nurmijärvi, Elintarvike- ja ympäristöhygienian
tutkijat ja opettajat
Lahti, Päivi, Helsinki, Elintarvike- ja ympäristöhygienian tutkijat ja
opettajat
Laroma, Hanna, Hankasalmi, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto (SKEL)
Lindqvist, Nanna, Perho, Pohjanmaan eläinlääkäriseura
Lindström, Miia, Helsinki, Elintarvike- ja ympäristöhygienian
tutkijat ja opettajat
Manner, Leena, Porvoo, Savo-Karjalan Eläinlääkäriseura
Nurmi, Hanna, Savukoski, PSES
Nurminen, Maija, Oulu, Hygieenikot
Palmu, Liisa, Raisio, Hygieenikot
Pirinen, Pirkko, Rovaniemi, PSES
Pyykönen, Päivi, Ylivieska, PSES
Rauatmaa, Aila, Sotkamo, PSES
Ruoho, Olli, Ilmajoki, Pohjanmaan eläinlääkäriseura
Saarikivi, Marita, Leppävirta, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto
(SKEL)
Sainio, Ari, Kangasala, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto (SKEL)
Soini, Jani, Nurmo, Hygieenikot
Sorvisto, Pauli, Joensuu, Savo-Karjalan Eläinlääkäriseura
Syyrakki, Sara, Hämeenlinna,Hygieenikot
Söderholm, Henna, Helsinki, Elintarvike- ja ympäristöhygienian tutkijat
ja opettajat
Vartia, Kirsi, Vehmersalmi Savo-Karjalan Eläinlääkäriseura
Vehmas, Tuija, Helsinki, Tuija Vehmaksen valitsijayhdistys
Waltari, Tuomo, Kemiö, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto (SKEL)
Valtuuskunnan
varajäseniksi toimikaudelle 2008-2010 on vaalisopimuksen mukaisesti valittu
seuraavat liiton jäsenet:
Mustonen, Riitta, Kuopio, Hygieenikot
Tynkkynen, Ritva, Joensuu, Hygieenikot
Valtuuskunnan opiskelijajäseneksi toimikaudelle 2008-2010 on ainoana ehdokkaana valittu seuraava liiton jäsen:
Ahonen, Tero, Helsinki, Tero Ahosen valitsijayhdistys
