Moni meistä on opiskellut ja työskennellyt aikana, jolloin eläinten käytön oikeutusta ei juuri kyseenalaistettu ja hoidon takeeksi riitti rehdin ihmisen sana. Näin ei ole enää.

Eläinten kokemukset ja eläintalous eivät ole vain eläinammattilaisten asia, hyvänä esimerkkinä viime vuosien Tieto-Finlandia -palkinnot. Keskustelu eläinten kognitiosta, koulutustavoista ja pito-olosuhteiden lajinmukaisuudesta on arkipäiväistynyt koirapuistoihin, keskustelupalstoille ja grillikekkereille.
Mikäli haluamme sinivalkoisin värein loistaa eläinperäisten tuotteiden laatukilpailussa, tarvitsemme näyttöä pito-olosuhteista. Kuluttajille ei riitä ”pelkkä” eläinterveys, sillä harva valistuneemmistakaan kuluttajista mieltää, että lautasella olevan kotimaisen laatulihapalan alkuperäeläintä on voitu lääkitä antibiooteilla. Meillä on paljon sananmukaisesti kivuliaita ongelmia: karkeastikin arvioiden joka viides lypsylehmä hoidetaan utaretulehduksen vuoksi, joka kymmenes emakko ontuu, unohtamatta jalkaongelmia 70 prosentilla broilereista. Seura- ja harrastuseläinten krooniset ontujat, kutisijat, huonot hengittäjät ja ongelmakäyttäytyjät täyttävät varauskirjoja. Tästä ankeasta luettelosta huolimatta eläinten kannalta tärkein, tutkittu tieto, on lisääntynyt viimeisen 20 vuoden aikana. Se mahdollistaa ongelmien ratkaisut, kun asennekin on kohdillaan.

Olisiko klikkauskulttuurissa parempi pestä likapyykki julkisuudelta piilossa tai vaieta epäkohdista kokonaan, ettei menetä asiakasta tai yrityksen tutkimusrahaa? Yhä laajeneva joukko kollegoita on kuitenkin ottanut Eläinlääkäriliiton eettisen teesin omakseen: eläinlääkäri osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Moni seuraa työssään tietämättäänkin edesmenneen kollega Nurmion sanoja: kenen muun tehtäviin sitten, ellei ainakin eläinlääkäreiden, kuuluu eläinten vähien oikeuksin puolustaminen?

Kuten kaikessa lainsäädännön valmistelutyössä, päätöksiä ei tehdä puhtaasti tieteen tai taloudenkaan ehdoilla, vaan lakia säädettäessä punnitaan yhteiskunnan vallitsevat käsitykset, arvot ja etiikka. Afrikkalaisen sikaruton vastustamiseksi ehdotettu asetus sähköisti useat kollegat tahoillaan ottamaan kantaa. Asetuksen koettiin heikentävän sikojen hyvinvointia kauppapoliittisista eikä niinkään taudinvastustuksellisista syistä. Seuraavan kerran voimme aktivoitua ammattikuntana syksyllä, kun uusi eläinsuojelulainsäädäntö tulee lausunnolle.

Itse kukin meistä katsoo eläimiä oman työnsä ja eläinetiikkansa kautta – ja hyvä niin. Ei ole olemassa yhtä eläinlääkärin tapaa ajatella ja arvottaa. Rescue-koirakeskustelu on esimerkki, kuinka erilaisista eläineettisistä katsantokannoista käsin kaksi kollegaa voi samojen faktojen perusteella päätyä aivan erilaisiin lopputuloksiin. Toinen korostaa tarttuvien tautien leviämistä ja toinen hyvän kodin tarjoamista lemmikille. Molemmat ovat eettisesti yhtä oikeassa.
Olemme moniääninen ammattikunta. Parhaimmillaan olemme valtava sekakuoro, jossa erilaiset äänet rakentavat eteenpäin menevän sointujen kudelman; joskus korviin särähtää harmoniasta erottuva ääni, mutta jännite purkautuu seuraavan soinnun aikana. Ja mitä olisi kevyt improvisointi ilman blue note -ääniä, mikrointervalleja suurten ja pienten intervallien välissä?

Laura Hänninen
kliininen opettaja, dosentti, ELT,
Dip ECAWBM-WSEL